Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) lauantaista puhetta, jossa hän vertasi aborttia eläimen teurastamiseen, on seurannut selkeä piikki kirkosta eroamisissa.

Kirkosta erosi keskiviikkona eroakirkosta.fi -sivuston mukaan 960 ihmistä, kun normaalina päivänä eroja tapahtuu noin 70. Torstainakin erotahti on jatkunut kiivaana.

Kirkosta eroamisten lisäksi nähtävissä on myös piikki kirkkoon liittymisten määrässä, evankelis-luterilaisen kirkon tiedotuskeskuksen luvuista selviää.

Normaalina päivänä kirkkoon liittyy noin kymmenen ihmistä. Keskiviikkona liittyneitä oli noin neljäkymmentä. Lukuun sisältyvät vain liitykirkkoon.fi -palvelun kautta kirkkoon liittyneet. Niistä puuttuvat seurakuntien kautta kirkon jäseniksi tulleet.

Vuonna 2012 evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi kaiken kaikkiaan 14 108 ihmistä. Kirkosta erosi 41 079 ihmistä. Vuonna 2011 liittyneitä oli 13 623 ja eronneita 46 177.

Eroakirkosta.fi:n luvuissa ovat mukana myös Suomen ortodoksisesta kirkosta eronneet. Ortodoksiselta kirkolta ei ole saatavissa tilastoja viime päivinä kirkosta eronneista ja liittyneistä.

Yleensä ortodoksisesta kirkosta eroamisissa ei näy vastaavanlaisia piikkejä kuin evankelis-luterilaisesta kirkosta eroamisissa, tiedottaja Petri Karisma eroakirkosta.fi -palvelusta kertoo.