Räsäsen mukaan Forcitin räjähdetehdasta oli ohjeistettu ainakin kahdesti siirtämään jätekontit kauemmas räjähdevarastosta. Nyt savuava räjähdysjätekontti on kuitenkin vain viiden metrin päässä tehtaan räjähdysainevarastosta.
Tukes ohjeisti yhtiötä jo viime vuoden syyskuussa siirtämään jätekontit kauemmas varastosta. Keski-Suomen pelastuslaitos puolestaan oli tarkastanut tehtaan alueen viime toukokuussa ja vaati siirtämään kontteja.
- Saamani tiedon mukaan Forcit on ilmoittanut, että jonkinlaisiin toimenpiteisiin on ryhdytty. Aivan viimeisin tietoni on, että yhtiö raportoi asiasta Tukesille ihan muutama päivä sitten, Yle TV1:n Päivän kasvo –ohjelmassa vieraillut Räsänen kertoo.
Räsäsen mukaan tässä vaiheessa on jo selvää, että jätekontit ovat sijainneet liian lähellä varastoa ja että niiden sisällöstä ei ole ollut lain vaatimaa selvyyttä.
Forcit Oy:n toimitusjohtaja Ulf Sjöblom sanoi aiemmin keskiviikkona, että räjähdysvaarallisten aineiden varastointi on tehtaalla hoidettu asianmukaisesti.
Tapahtumien kulku ja taustat tullaan selvittämään tarkkaan. Selvityksen kohteeksi joutuu sekä yhtiön että viranomaisten toimet asiassa.
- Suuren onnettomuuden riski on ollut aivan ilmeinen, Räsänen sanoo.
Räsänen joutui uhkatilanteen hoitoon kesken lomansa. Sisäministerin tehtäville ei ollut järjestetty sijaista Räsäsen loman ajaksi.