Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei kannata ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) ehdotusta varaministereistä. Tuomiojan mukaan ratkaisua ei pidä etsiä "Venäjällä jo neuvostoaikana kehitetystä varaministerijärjestelmästä."

Tuomioja muistuttaa blogissaan, ettei Stubb itsekään ollut kansanedustaja tullessaan ministeriksi vuonna 2008.

- Ehdotus tietysti edellyttäisi, että myös ministereiden olisi oltava kansanedustajia, mikä olisi mm. tehnyt mahdottomaksi Stubbin tulon hallitukseen vuonna 2008, Tuomioja päättelee.

Tuomiojan mielestä olisi ongelmallista myös, että varaministerijärjestelmässä kolmannes hallituspuolueiden kansanedustajista osallistuisi hallitustyöskentelyyn. Tuomioja on Stubbin kanssa kuitenkin samaa mieltä siitä, että nykyisenkaltaiset poliittiset valtiosihteerit ovat tarpeettomia. Hän hakisi mallia Ruotsista ja Norjasta.

- Näissä Pohjoismaissa on toimiva ja selkeä järjestelmä, jossa jokaisella ministerillä on hallituksen mukana vaihtuva poliittinen valtiosihteeri, joka toimii samalla ministeriön kansliapäällikkönä siihen sisältyvin täysin valtuuksin ja virkavastuin, Tuomioja kirjoittaa.