On se hienoa, että meillä täällä Suomessa on sananvapaus. Voimme ilmaista mielipiteemme vapaasti ja puhua kaikista meille tärkeistä asioista.
Mikä mahdollisuus. Kaikkein parasta tässä vapaudessa on se, että emmehän me sitä oikeasti osaa käyttää.
Kaikkein suosituin paikka paneutua maailman epäkohtiin on sanomalehden mielipidepalsta. Aamulla Näppistä lukiessa tulee ajatelleeksi, että kyllä meillä taitavat asiat olla aivan liian hyvin, kun aikaa riittää märehtiä mitä pienimpiä harmin aiheuttajia.
Nälänhädän tai lapsityövoiman sijasta haluamme puhua meille suomalaisille oikeasti tärkeistä asioista.
Suurimmat huolemme tuntuvat koskevan parveketupakointia ja satamassa asustavia lokkeja. Niin ja joka ikinen kevät on äärimmäisen tärkeätä rihlautua koiran ulosteista.
Kyllä minä niin mieleni pahoitan kaikesta tästä turhasta nillittämisestä. Miten voi ihmisen lapsi olla niin turhamainen, ettei ole mitään järkevää sanottavaa? En kerta kaikkiaan halua lukea enää yhtään viestiä naapurin ulosteesta tai parvekkeella tupakoivasta koirasta.
Miksi valittaa valittamisesta? Sehän se vasta turhanpäiväistä onkin.
Ehkä ainoa keino saada ihmiset tajuamaan oma turhamaisuutensa on todella tehdä niin. Valittaminen tuntuu olevan katajaisen kansamme yhteinen kieli.
Seuraavan kerran, kun alat näpyttelemään tekstiviestin mittaista valitusvirttäsi, pohdi hetken aikaa oikeasti isoja ongelmia. Vanhustenhoidon laiminlyömistä tai vaikka ilmaston lämpenemistä, se kun on muodissa.
Jos nämä alkavat liiaksi ahdistamaan, mene kirjoittamisen sijaan ulos ja nauti kesästä.
Niko Rönkkö
Kirjoittaja on Yle Lahden mediatoimittaja.