Mistä on kyse?
Espoon rakennusvalvonta on suututtanut Kivenlahden ranta-asukkaat.
Merenkäynnin ranta-altaalle suunnitellaan ravintolalaivaa, asukkauden mukaan heiltä salassa.
Ravintolalaiva tulisi aivan asukkaiden parvekkeiden alapuolelle.
Kimpaantuneet asukkaat ovat olleet asiasta yhteydessä kaupunginvaltuutettuihin.
Virkamies karkuun
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen ymmärtää alueen asukkaita ja ihmettelee rakennusvalvonnan toimia.
- Tämä meidän, monta kertaa varsin kyseenalaista mainetta keräävä rakennusvalvonta on jälleen kunnostautunut. Kivenvenlahden kauniille amfialueelle kaavailtu ravintolalaiva tulisi noin 5 metriä asukkaiden parvekkeista, on se aika hurjaa, sanoo Laukkanen.
Asukkaille on annettu mahdollisuus lausua asiasta mielipiteensä, mutta lausumisaika on keskellä parasta loma-aikaa. Lisäksi asiaa hoitava virkamies on lähtenyt lomalle ja tulee virkapaikalleen vasta heinäkuun lopulla.
-Asukkaat ovat todella vihaisina ottaneet minuun ja muihinkin valtuutettuihin yhteyttä ja kysyneet, että näinkö Espoo hoitaa asioitaan ja kohtelee asukkaitaan, sanoo kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Antero Laukkanen.