Sipilän mukaan taloudellisesti vaikea aika sekä rakennemuutokset julkisella sektorilla ja teollisuudessa vaativat poikkeuksellista yhteistyötä ja yhteiskuntasopimuksen.

- Suomen ja suomalaisten kannalta on erittäin ikävää, että hallitukselta ei löytynyt siihen valmiutta, sanoo Sipilä.

Sipilä toteaa, että Suomessa suuret uudistukset on aikaisemmin valmisteltu parlamentaarisesti ja kansallisella yhteisymmärryksellä on rakennettu kestävää linjaa yli vaalikausien.

Sipilä muistuttaa, että kunta- ja soteuudistukset vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään vuosikymmeniä eteenpäin.