Satakunnan keskustapiiri sanoo olevansa pettynyt EU:ssa syntyneeseen sopuun sokerikiintiöiden poistumisesta. Suomi tavoitteli kiintiöille jatkoa vuoteen 2020 saakka, mutta maatalousministerit päättivät poistaa kiintiöt vuoteen 2017 mennessä.
Satakunnan keskustan piirihallituksen mukaan Suomen epäonnistuminen neuvottelussa vaarantaa vakavasti Satakunnan ja Lounais-Suomen sokerijuurikkaan tuotannon jatkon.
Säkylässä sokeria valmistava Sucros arvioi aiemmin keskiviikkona, että sokeritukia koskeva päätös ei välttämättä ole kuolinisku Suomen sokerintuotannolle. Sucroksen mukaan päätös mahdollistaa myös tuotannon kasvattamisen ja saattaa johtaa myös investointeihin.
Satakunnan keskustapiiri on pettynyt myös siihen, että tuotantoon sidottuja EU-tukia ei onnistuttu ulottamaan sika- ja siipikarjatuotantoon. Keskustalaisten mukaan Suomen on nyt välttämätöntä saada riittävät valtuudet kansallisen tuen maksamiselle jatkossa, jotta kannattavan tuotannon edellytykset saadaan turvattua.