Mistä on kyse?

Kaksi valtuutettua siirtyy kristillisdemokraattien ryhmästä sosialidemokraattien ryhmään Varkaudessa. Demarien ryhmään loikkaavat KD:n edustajat Keijo Kaunisto ja Marketta Tolvanen.

SDP saa myös yhden lisäedustajan kaupunginhallitukseen, sillä Tolvanen on hallituksen jäsen.

Keijo Kaunisto perustelee ryhmänvaihdostaan ryhmähengen puuttumisella KD:sta.

- Minusta valtuusta ja hallitustyöstely on aina ennen kaikkea ryhmätyötä. KD:ssa ei ole ryhmähenkeä, valtuustotyö on yhden tai kahden hengen show'ta. Olen seurannut SDP:n työskentelyä, sillä on uusia, virkeitä henkilöitä mukana, ryhmässä on me-henkeä. Kun jouduin tekemään valinnan, mitä teen, oli selvää, että valitsen SDP:n, Kaunisto perustelee.

Myös Tolvanen kertoo huomanneensa SDP:n hyvän ryhmähengen. Hän kertoo seuranneensa demariryhmää jo ennen vaaleja. Tolvanen pohti pitkään ennen kuin päätti ylipäätään lähteä ehdolla. Hän istuu Varkauden valtuustossa nyt ensimmäistä kauttaan.

- Seurasin demarien ryhmää pitkään, minusta heillä on poisiivinen ajattelutapa. Tulen kaipamaaan monia henkilöitä KD:n ryhmästä, mutta en kokenut sitä enää omaksi ryhmäkseni, Tolvanen perustee puolueen vaihtoaan.

Demarit vahvaan valta-asemaan

Ryhmänvaihdokset kasvattavat demarien paikkaluvun kahdeksaantoista. Toiseksi suurimmalla puoleella, kokoomuksella, on Varkaudessa kahdeksan valtuutettua. Kaikkiaan valtuustossa on 43 jäsentä.

Loikkarit nostavat demareiden äänivaltaa Varkauden valtuustossa yli 40 prosenttiin. Kuntavaaleissa puolueen saalis oli 36,3 prosenttia äänistä.

Kristillisille jää loikkausten jälkeen viisi valtuutettua. KD menettää ainoan edustajansa kaupunginhalituksessa. Virve Olli on mukana hallituksessa, mutta hän on KD:n sitoutumaton edustaja.

- Koen, että demareiden kuntavaikuttaminen on myönteisellä tiellä, koska toisesta ryhmästä on valtuutetuilla halukkuutta siirtyä riveihimme, Varkauden SDP:n puheenjohtaja Timo Suhonen kommentoi.