Ammattiliitto Pro arvostelee kovin sanoin metsäyhtiö Stora Enson suunnitelmia vähentää jopa 2 500 työntekijää maailmanlaajuisesti. Suomen osalta vähennystarve on 650 työntekijää.

Pron puheenjohtaja Antti Rinne pitää yhtiön toimenpiteitä täysin käsittämättöminä.

- Yhtiön toimivalta johdolta ei tunnu löytävän piiruakaan inhimillisyyttä yhtiöön sitoutunutta henkilöstöä kohtaan, ja vielä vähemmän kiitollisuutta sille paljon antanutta suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, Rinne sanoo Pron julkaisemassa tiedotteessa.

Rinne muistuttaa, että Suomen valtio käyttää Stora Ensossa suoraan ja välillisesti suurta äänivaltaa.

- On uskomatonta, ettei suomalaisen yhteiskunnan ääni pääse kuuluville. Valtiolla on erittäin suuri intressi vaikuttaa yhtiössä niin, ettei toimitusjohtaja Jouko Karvinen kykene sabotoimaan suurta osaa suomalaisesta metsäteollisuudesta. Ammattiliitot ovat lukuisia kertoja patistaneet omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä ja hallitusta vaikuttamaan tilanteen saamiseksi kestävälle uralle, mutta mitään ei ole tapahtunut, Rinne sanoo.

- Karvinen on osoittanut poikkeuksellista ketteryyttä ja nopeutta vähentää työpaikkoja Suomessa ja Euroopassa. Näyttää siltä, ettei yksittäistä teekkaria pysty tai halua pysäyttää kukaan.