Mistä on kyse?
Jari Leppä (kesk.), Pauliina Viitamies (sd.), Jouni Backman (sd.) ja Kaj Turunen (ps.) kannattavat turkistarhauksen jatkumista.
- Kantani on se, että turkistarhaus jatkukoon. Alaa pitää kuitenkin kehittää kaikilta osiltaan. Suomessa tuotanto on korkeatasoista. Täällä on myös kontrolli ja valvonta sellaisella tasolla, että pystytään eläinten hyvinvointi hoitamaan paljon paremmin kuin jossain muussa maassa, Leppä toteaa.
- Itse aion äänestää sen puolesta, että turkistarhaus saa jatkua. Ihan työllisyysnäkökulmista, ja tarvitaan ne välillisetkin työpaikat, mitä sillä on arvioitu olevan, kertoo Viitamies.
Jouni Backman sekä Kaj Turunen näkevät turkistarhauksen laillisena elinkeinona, mutta peräänkuuluttavat parempaa valvontaa.
- Hyvinvoinnin kannalta pitää olla entistä tiukempia. Tämä edellyttää myös lisäresursseja valvontapuolelle, ja tarvittaessa sanktioiden lisäämistä, Backman kertoo.
- Jos turkistarhaus kielletään, luulen, että tuotanto siirtyy pois Suomesta. Markkinat sinällään eivät häviä mihinkään, vaan ovat sitten Baltian tai Venäjän puolella, ja siellä tuotetaan samat turkikset todennäköisesti vielä huonommissa olosuhteissa, Turunen linjaa.
Backman: "Alalla peiliin katsomisen paikka"
Backman huomauttaa, että alalla itsellään on peiliin katsomisen paikka.
- Tulee toistuvasti epäkohtia esiin. Toisaalta meillä on ihan samanlaisia ongelmia kotieläintuotannossa. Meillä on paljastunut tapauksia esimerkiksi Etelä-Savossa, missä on huonosti hoidettu esimerkiksi karjaa sekä koirien ja kissojen osalta on paljastunut erittäin huonoa huolenpitoa, Backman toteaa.
Lepän mukaan turkistarhaeläinten olosuhteita parannetaan jo.
- Eläinsuojelulainsäädäntöä ollaan muuttamassa, ja ala itse on tekemässä muutoksia sertifiointiin, Leppä kertoo.
Turunen: "Valtio voisi osallistua kustannuksiin"
Backmanin mukaan uudistusten aiheuttamat kustannukset tulisi hoitaa pääsääntöisesti alan omilla toimenpiteillä.
- Valvonnan osalta kustannukset saattaisivat jäädä veronmaksajien maksettavaksi. Toisaalta monilla muilla toimialoilla alat itse osallistuvat valvonnan kustannuksiin, Backman huomauttaa.
Viitamiehen mukaan on liian aikaista sanoa, osallistuuko valtio rahallisesti tukemaan turkistarhojen muutostalkoita.
- Eri kanavien myötä valtio tukee kaikkia elinkeinoja. En kuitenkaan usko, että tulee mitään erillistä rahoituskanavaa, Viitamies pohtii.
Perussuomalaisten Kaj Turunen sen sijaan näkee, että valtio voisi osallistua kustannuksiin. Näin aikataulu eläinten hyvinvoinnin parantamiseen vauhdittuisi.
- Jos tuetaan espanjalaisia ja kreikkalaisia pankkeja, kyllä voitaisiin osa siitä rahasta käyttää eläinten hyvinvoinnin parantamiseen kotimaassa, Turunen pamauttaa.
Yle Etelä-Savo ei tavoittanut keskustan Katri Komia eikä kokoomuksen Lenita Toivakkaa kommentoimaan kantaansa turkistarhaukseen.