SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki pitää sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) asettaman, hätäkeskusuudistusta arvioineen työryhmän raporttia oman hännän nostona.

Rajamäki muistuttaa, että hallitusohjelmassa edellytettiin uudistuksen arviointia turvallisuuden, alueellisen yhdenmukaisuuden ja hätäkeskusten laadun kannalta. Hänen mielestään arviointi jäi puutteelliseksi.

Rajamäki uskoo, että uudistus palaa vielä käsittelyyn. Valtiovarainvaliokunnassa pohtii vielä hätäkeskusuudistuksen taloudelliseen toimivuutta ja turvallisuusjärjestelmän toimintakykyä, Rajamäki arvioi.

Arvostelua aiemminkin

Aiemmin hätäkeskusuudistusta on arvostellut myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka. Uudistuksen johtaminen ja valvonta oli uudistuksen alussa liian heikkoa sekä ministeriötasolla että Hätäkeskuslaitoksen sisällä, sanoi Jonkka vuonna 2011.

Hätäkeskusuudistus on ollut käynnissä jo yli vuosikymmenen. Vuonna 2001 käynnistetty hätäkeskusuudistus yhdisti pelastustoimen kunnalliset hätäkeskukset, poliisin hälytyskeskukset sekä sosiaali- ja terveystoimen kiireellisten ilmoitusten vastaanoton valtion ylläpitämiin hätäkeskuksiin.

Uudistuksen tavoitteena oli riittävän henkilöstömäärän takaaminen ympäri vuorokauden ja hätäkeskuspalveluiden tarjoaminen koko väestölle ajankohdasta riippumatta.

Kari Rajamäki toimi sisäministerinä vuosina 2003–2007. Kun hätäkeskusuudistus laitettiin liikkeelle vuonna 2001, hallituksen pääministerinä toimi Rajamäen puoluetoveri, SDP:n Paavo Lipponen.