Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tuomo Puumala ehdottaa riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustamista.
Puumalan mukaan oikeusistuin olisi askel parempaan siinä, että riippumattoman tahon vastuulla olisi vain lain tulkinta, ei lakien säätäminen.
- Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenet ovat laintulkinnan asiantuntijoita. Epäilen kuitenkin voimakkaasti sitä, voiko poliitikko ottaa välillä lainsäätäjän roolin sijaan laintulkitsijan tai jopa tuomarin roolin, Puumala pohtii.
Vaarallisella tiellä oltaisiin Puumalan mukaan erityisesti tapauksissa, joissa asiantuntijoilla olisi jostakin asiasta laaja yhteisymmärrys, mutta sen yli käveltäisiin poliittisen perustein.
- Vastaavia ongelmatapauksia ovat tilanteet, joissa perustuslakivaliokunta on joutunut arvioimaan eräänlaisessa toverituomioistuimessa ministerin toimien lainmukaisuutta, Puumala sanoo.