Ilmajoen Musiikkijuhlat tuo tänä vuonna Ilkanrantaan näyttävän teoksen – oopperan Kekkosesta. Valmisteluja on tehty pitkään ja mm. puvustuksesta vastannut Elina Vättö on kerännyt ja valmistellut eri vuosikymmenten asuja kuukausien ajan.
Haastetta on tuonut suuri esiintyjämäärä, mutta myös ajan hengen tuominen esille pukujen kautta. Osissa puvuista näkyy pikemminkin henkilön persoona kuin tietyt tunnusmerkit kunkin vuosikymmenen muodista.
Väreillä viittauksia mm. puoluekantaan
Puvustustiimillä on takanaan melkoinen urakka, sillä Kekkos-oopperaan tarvittiin yli 200 asua ja tarinan matka kulkee monella eri vuosikymmenellä. Vaatteita on löytynyt melko paljon valmiina, mutta esimerkiksi pikku kuorolaisille tehtiin kymmeniä pieniä merimiesasuja. Myös kuorolaisten aikuisesiintyjille tarvittiin kymmeniä asuja, sillä 60 kuorolaisesta naiset tarvitsevat kaksi ja miehet kolme asua.
Muun muassa ministerit Veikko Vennamo ja Ahti Karjalainen on puettu pukuihin. Myös ministerismiehenä tunnettu Väinö Tanner puolestaan esitellään tummassa shaketissa, jossa loistavat kirkkaanpunaiset napit.
- Punaista sen takia, että hän oli sosiaalidemokraatti. Meillä on esimerkiksi punaista käytetty juuri puoluekannasta kertomaan. Punaharmaat asut kuvastavat venäläisyyden aatetta, Vättö kertoo.
Kekkonen viihtyi niin verkkareissa kuin puvussa
Puvustaja Elina Vättö kertoo, että Kekkonen itse oli tyylikäs ja rento pukeutuja. Urheilumies viihtyi niin verkkareissa kuin puvussakin, jossa hänet toki useimmiten nähtiin valtionpäämiehenä.
- Mietimme pitkään, muuttuuko Kekkosen asu ja esiintyisikö hän peräti Suomi-verkkareissa, mutta päädyimme tutumpaan asuun, eli pukuun, puvustaja kertoo.
Pukuja Kekkosella on oopperassa kahdelta vuosikymmeneltä. Ajan kulua kuvataan myös silmälasimuodin muuttumisella.