Keskustan puheenjohtaja lupaa aidosti miettiä Paavo Väyrysen ehdotusta siitä, pitäisikö puolueen yrittää perustaa uusi keskustaryhmä europarlamenttiin.
Väyrynen sanoi keskiviikkona Yle Radio 1:ssä lähetetyssä_ Brysselin kone_ -ohjelmassa, että hän haluaa perustaa uuden ryhmän, koska on tyytymätön Euroopan parlamentin liberaalidemokraattisen Alde-ryhmän toimintaan.
Juha Sipilän mukaan ryhmän vaihto europarlamentissa nousee toistuvasti esiin viiden vuoden välein, aina ennen eurovaaleja.
- Kyllä aidosti pitää miettiä myös muita vaihtoehtoja, sanoo Sipilä Yle Uutisille.
Jos keskusta tulisi Paavo Väyrysen linjalle ja alkaisi perustaa europarlamenttiin uutta poliittista ryhmää, tarvitsisi ryhmä vähintään 25 jäsentä seitsemästä maasta. Tällä hetkellä keskustalla on europarlamentissa kolme omaa edustajaa.
Sipilä ei arvioi Väyrysen idean todellisuudentajua
Sipilä ei osaa arvioida, kuinka vankalla pohjalla Väyrysen visio omasta keskustaryhmästä europarlamentissa on.
- Se pitää selvittää, jos keskustavetoiseen uuteen ryhmään pyritään, sanoo Sipilä diplomaattisesti.
Keskustajohtaja myöntää, ettei Alde ole täydellinen valinta Suomen keskustalle.
- Toisaalta, Alde on antanut toimintavapauden siellä. Monista asioista ollaan eri mieltä kuin monet muut ryhmät siellä Alden sisällä. Toisaalta siellä on ollut ihan hyvä toimia, pohtii keskustan puheenjohtaja.
Liberaalidemokraattiseen Aldeen kuuluu muun muassa edustajia, jotka kannattavat unionissa vahvempaa liittovaltiokehitystä tai täysin markkinaehtoista maataloutta. Aivan eri ajatuksia kuin keskusta haluaisi edistää.
- Ei siellä ihan täydellistä ryhmää ole kenellekään. Se on hyvä, että ryhmä on kuitenkin jonkun kokoinen, että pystytään vaikuttamaan. Siellä on saanut olla eri mieltä, luettelee Sipilä keskustaoikeistolaisen Alden hyviä puolia.
Sipilä kertoo keskustelleensa europarlamentin ryhmävalinnasta Väyrysen kanssa viimeksi kaksi viikkoa sitten.
Keskustan kolmen euroedustajan lisäksi Nils Torvalds RKP:n edustajana europarlamentissa kuuluu Alde-ryhmään.
Korjaus 6. kesäkuuta 2013: Jutussamme sanottiin Alde-ryhmän olevan keskustaoikeistolainen, se on liberaalidemokraattinen