Kannatusmittausten kärkeen ampaissut keskusta on kasvattanut suosiotaan erityisesti pienipalkkaisten työntekijöiden ja toimihenkilöiden joukossa.
Yle Uutisten keskiviikkona julkaistusta kannatusmittauksesta selviää, että perussuomalaiset on menettänyt puolueen peruskannattajia, alle 55-vuotiaita miehiä.
Yhä useampi kansalainen on epätietoinen siitä, ketä äänestäisi. Kannattajien siirtymiä puolueesta toiseen ja nukkuvien puolueeseen on enemmän kuin yleensä on totuttu.
Tavallisen kansan edustajaksi julistautunut perussuomalaiset on menettänyt kannatustaan erityisesti ykkössijalle kivunneelle keskustalle.
Ylen viimeisintä kannatuskyselyä tarkemmin tutkiessa selviää, mitä on tapahtunut.
- Sitä menetystä on vähän joka puolella, mutta erityisesti se keskittyy alle 55-vuotiaisiin miehiin, sanoo tutkimusjohtaja Jari Pajunen kannatuskyselyn toteuttaneesta Taloustutkimuksesta.
Keskusta vetää pienipalkkaisia
Perussuomalaisilta karanneet kannattajat ovat nyt keskustassa. Vuoden alusta lähtien keskusta on vetänyt puoleensa monenlaisia pienipalkkaisia ryhmiä.
- Siellä on alempia toimihenkiöitä, työntekijöitä ja jonkin verran ylempiä toimihenkilöitä, Pajunen kertoo.
Perussuomalaiset aloitti tänään EU-vaalikampanjansa hintavalla lehtimainoksella. Kannatusmittauksen valossa kansa alkaa olla jo kyllästynyt EU-väittelyyn.
- Kyllä sillä on varmasti merkitystä, koska tällä hetkellä kotimaassa puhutaan aika konkreettisista asioista, jotka koskettavat jokaista. EU-asiat ovat aina abstraktimpia. Sitä samaa asiaa on nyt jauhettu aika pitkään, Taloustutkimuksen Pajunen sanoo.
Pajusen mukaan keskustan kannatuksen nousua puolestaan tukevoittaa kotimaisten sote- ja kuntauudistusten arvostelu.
Keskusta nousi Yle Uutisten toukokuun puoluekannatuskyselyssä selkeästi suosituimmaksi puolueeksi.
Keskustaa kannatti 21,7, kokoomusta 19,2, perussuomalaisia 17,4 ja SDP:tä 16,5 prosenttia vastaajista.
Kysely tehtiin 29.4.-28.5.2013, ja kannatusarvion virhemarginaali on noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.