Poliisien resurssit
Suomen poliisilla on noin 1500 autoa.
Liikkuva poliisi:
n. 200 autoa
n. 40 moottoripyörää
n. 40 moottorikelkkaa
veneitä, katettuja, n. 10 kpl
pieniä veneitä, n. 2 kpl
3 vesijettiä
Lähde: Poliisi
Liikkuva poliisi:
n. 200 autoa
n. 40 moottoripyörää
n. 40 moottorikelkkaa
katetettuja veneitä n. 10
pieniä veneitä n. 2 kpl
3 vesijettiä
Suomen poliisilla yhteensä n. 1 500 autoa
Liikkuvaan poliisiin kohdistuvat säästöt ovat johtamassa kaluston vähennyksiin.
Hallitus on esittänyt, että kalustosta vähennetään 80 autoa, viisi isoa venettä ja kahdeksan moottoripyörää. Tarkoituksena on toisaalta nostaa jäljelle jäävän kaluston käyttöastetta.
Pääteiden valvontaa on tarkoitus uudistaa siten, että nykyistä useampia paikallispoliisin toimipisteitä voidaan hyödyntää liikenteen valvonnassa.
Leikkaukset liittyvät poliisin hallintorakenneuudistukseen. Liikkuvan poliisin henkilöstö ja tehtävät siirtyvät pääsääntöisesti paikallisiin poliisilaitoksiin.
Muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Uudistuksella tavoitellaan 25-30 miljoonan euron säästöjä.
Eduskunnan hallintovaliokunta vaatii, että hallitus antaa eduskunnalle selonteon sisäisestä turvallisuudesta. Eduskunta äänestää asiasta myöhemmin.
Liikkuvassa poliisissa työskenteli vuonna 2011 noin 600 poliisia.