Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että kodinkoneet ja kännykät hajoavat nopeammin kuin ennen. Siinä, missä vanha pesukone jäi eläkkeelle 20-vuotispäivänään, tuore tulokas näkee hädin tuskin kolmatta syntymäpäiväänsä.

Halvat valmistusmateriaalit tiputtavat toki tuotteiden hintaa ja tuovat ne yhä useamman ulottuville. Säästö jää kuitenkin kyseenalaiseksi, jos samoja vempaimia joutuu uusimaan vuodesta toiseen.

Elämme ristiriitojen puristuksessa. Samaan aikaan kun tiedostamme, että ihmisten ja roinan paljoudesta pullisteleva maailma on kantokykynsä rajoilla, julistamme jatkuvan kasvun ilosanomaa. Kannattavuus ei riitä – voittoa on tuotettava ja mielellään enemmän kuin viime vuonna.

**Kulutuskulttuurin kuuliaisena kansalaisena **tehtäväni on palvella tätä päämäärää ostamalla niin paljon tarpeetonta tai pian tarpeettomaksi käyvää krääsää kuin tili antaa myöten.

Monien mielestä tältä tieltä ei ole paluuta. Oman edun tavoittelu ja voiton maksimointi ovat peruuttamattomasti osa ihmisluontoa. Ihminen on pohjimmiltaan itsekäs eikä luonnon suomaa selviytymisvaistoa vastaan käy pyristeleminen.

**Entä jos hokema **ei pidä paikkaansa? Entä jos kaiken kulutushysteriamme taustalla on syvästi sosiaalinen luontomme? Tarve osoittaa paikkamme ja arvomme yhteisössä, halu ansaita toisten hyväksyntä.

Metsästys- ja keräily-yhteiskunnassa oman ruokakeon kasaamista oleellisempaa oli jakaminen ja lahjojen vaihtaminen. Nykyäänkin pienten lasten tuskastuminen epäoikeudenmukaisuuden edessä on niin suurta, että tuntuu lähes mahdottomalta ajatella, ettei tasa-arvontaju olisi syvästi ihmiselle ominaista.

Tutkimusten mukaanerityisesti eriarvoisuus lisää painetta kuluttaa. Tämä näkyy esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa, jossa eriarvoisuuden kasvun vana vedessä velkaantuminen on lisääntynyt. Richard Wilkinson ja Kate Pickett ovatkin esittäneet kirjassaanTasa-arvo ja hyvinvointi, että yhteisöelämän heikentyminen ja kulutuskulttuurin nousu ovat yhteydessä toisiinsa.

Jos rikkaiden maiden hiilipäästöjä ja talouskasvua halutaan hillitä, se edellyttää laajaa yhteistyötä ja sosiaalisen vastuun tunnetta. Talouskasvun hillitsemisen pelätään kuitenkin tarkoittavan väistämättä elämänlaadun heikkenemistä.

Lienee paikallaan muistuttaa, ettei talouskasvu ole enää aikoihin kasvattanut rikkaiden maiden hyvinvoinnin tai onnellisuuden tasoa. Sen sijaan lukuiset sosiaaliset ongelmat masennuksesta alkaen ovat lisääntyneet.