Heinolan kaupunginvaltuusto äänesti tilapäisen valiokunnan esityksen mukaisesti maanantai-iltaisessa kokouksessaan ja antoi potkut kaupunginhallitukselle selkein lukemin 39-4.

Kaupunginhallituksen erottamisesta käytiin lyhyt keskustelu. Erotetun kaupunginhallituksen jäsen Risto Turunen Heinola Nyt-ryhmästä esitti, että istuvaa kaupunginhallitusta ei erotettaisi. Turusen mukaan erottamista valmistellut tilapäinen valiokunta ei ollut riittävän objektiivinen työssään.

- Valiokuntatyöskentelyssä olisi pitänyt kuulla kaikkia ryhmäpuheenjohtajia. Näin ei tehty ja se on muotovirhe, Turunen toteaa.

Myös toinen Heinola Nyt–ryhmän valtuutettu Hannu Ulmanen ei ollut tyytyväinen kaupunginhallituksen erottamisprosessiin.

- Päätös on etukäteen päätetty. Syytökset ovat tekaistuja. Kaupunginhallituksen istuvaa puheenjohtajaa (Hannele Rämö, Heinola Nyt-ryhmä) on syytetty täysin aiheettomasti, Hannu Ulmanen toteaa.

Kaupungihallituksen erottamista valmistelleen tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja SDP:n Sanna Koponen ei usko, että valiokuntatyöskentely jää objektiivisuuden puutteesta nalkkiin.

- Työskentely on ollut hyvinkin objektiivista. Perusteluissa on kuultu aloitteen tehneitä, hallituksen jäseniä ja ryhmäpuheenjohtajia. Olemme tarkastelleet kaikkea materiaalia siis hyvin objektiivisesti, Koponen tiivistää.

Uusi kaupunginhallitus muodostettiin sovussa

Heinolan kaupunginhallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nousi ennakoidusti SDP:n Raili Hildén. Myös muut hallituspaikat jaettiin lähes ennakkosuunnitelmien mukaisesti viiden ryhmän kesken. Kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan paikan sai Juhani Ahonen (Kok). Toisen varapuheenjohtajuuden nappasi Sanna Karppinen Parempi Heinola-ryhmästä.

Kaupunginhallituksessa jatkaa kuusi erotetun hallituksen valtuutettua. Uusia nimiä hallitukseen nousi kolme, Sanna Karppinen Parempi Heinola-ryhmästä, Kirsi Timonen Kristillisdemokraateista ja Jouko Rajajärvi SDP:sta.

Heinolan uuden kaupunginhallituksen kokoonpano on:

Puheenjohtaja Raili Hildén (Sdp) [varajäsen: Seija Kasurinen (Sdp)], 1. varapj. Juhani Ahonen (Kok) [varajäsen: Ilkka Jaakkola (Kok)], 2. varapj. Sanna Karppinen (PaHe) [varajäsen: Kimmo Huvinen (PaHe)], Eero Aven (Ps) [varajäsen: Pekka Rautkoski (Ps)], Timo Virtanen (Kesk) [varajäsen: Juha Kari (Ps)], Kirsi Timonen (Kd) [varajäsen: Veikko Väisänen (Kd)], Jouko Rajajärvi (Sdp) [varajäsen: Kirsi Lehtimäki (Sdp)], Kaija Järvinen (PaHe) [varajäsen: Kristiina Wessman (PaHe)], Niina Varjo (Kok) [varajäsen: Seija Saittakari (Kok)].