Tästä on kyse
Television vaaliohjelmia on nähty Suomessa vuoden 1960 kunnallisvaaleista lähtien. Tutkija Ville Pitkänen on katsonut käsiinsä saamia tv-ohjelmia neljänkymmenen vuoden ajalta ja tarkastellut myös niihin liittyviä lehtijuttuja. Poliitikot ovat suhtautuneet television vaaliohjelmiin intohimoisesti heti alusta lähtien. Oman puolueen ruutuaikaa on mitattu sekunnin tarkkuudella ja poliitikkoja on koulutettu televisioesiintymiseen.
- Televisio on ollut poliitikoille hyvin tärkeä kanava. On ajateltu, että television kautta poliitikko saavuttaa sen kaltaista tunnettuutta, mitä ei minkään muun tiedotusvälineen kautta pystytä hankkimaan. 70-luvulla ei ollut lainkaan epätyypillistä, että suuren vaalikeskustelun jälkeen poliitikot olivat kimpaantuneita siitä, että kokivat saaneensa liian vähän esiintymisaikaa verrattuna kilpaileviin puolueisiin. Sitten laadittiin virallisia valituksia Yleisradioon, kertoo Pitkänen.
Vaaliohjelmien tekeminen oli Yleisradion yksinoikeus 1990-luvulle saakka. Vaaliohjelmia säädeltiin puoluelaissa ja poliitikot määrittelivät, millaisia ohjelmien tulee olla. Kerran SDP halusi jopa siirtää suosikkisarja Columbon kilpailevalta kanavalta.
- SDP sai läpi toivomuksensa ja Columbo siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan, jotta kaikki potentiaaliset katsojat katsoisivat SDP:n tenttiä.
1960-luvulla poliitikot keskustelivat keskenään
Ensimmäiset ohjelmat olivat jatkumoa radion vaaliohjelmille, televisio vain kuvasi niitä. 60-luvun vaaliohjelmissa ei ollut lainkaan toimittajia paikalla.
- Poliitikot haastattelivat poliitikkoja ja keskustelut olivat ideologisesti värittyneitä. 60-luvulla oli hyvin yleistä, että poliitikot puhuttelivat suoraan kotikatsomoita - katsottiin kameraan ja ikään kuin lähestyttiin sitä kotona olevaa katsojaa suoraan.
Vuonna 1975 toimittajat tulivat mukaan tentteihin ja alkoivat haastatella poliitikkoja.
- Toimittajat ryhtyivät suorastaan haastamaan poliitikkoja, mikä oli 70-luvun poliittisessa kulttuurissa poikkeuksellista ainakin vaalitenttien osalta.
Media kohisee vaaliohjelmista
Television vaaliohjelmat herättävät huomiota julkisuudessa. Näin oli jo 1960- ja -70 -luvuilla. Silloin sanoma- ja aikakausilehtien kirjoituksissa pääpaino oli asiakysymyksissä.
- Silloin ei toden totta kiinnitetty huomiota, miten poliitikko esiintyy tai minkälainen imago esiintymisestä jäi. Puolueiden linjaukset ja aatteet olivat keskeisiä näissä lehtiteksteissä. 80-luvulle tultaessa kulttuuri alkoi muuttua ja tietyllä tavalla asiakysymykset jäivät jossain määrin sivuun, kertoo Pitkänen.
Lehtikirjoituksissa asiakysymysten rinnalle nousi uudentyyppinen lähestymistapa.
- Ruvettiin pohtimaan poliitikon persoonaa ja esiintymistä ja miten poliitikko kenties pärjäsi toimittajan prässissä. Käsitys politiikasta, mikä siinä on tärkeää, laajeni hyvin paljon.
Mikä on ohjelmien merkitys äänestyskäyttäytymisessä?
Tutkimusten mukaan vaaliohjelmilla ei ole kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen kovin suurta vaikutusta, sanoo tutkija Ville Pitkänen.
Yleisradio ja televisiokanavat ovat kuitenkin korostaneet niiden merkitystä.
- Vaaliohjelmat antavat helppoja lähestymistapoja vaaleihin. Niistä on helppo tehdä juttuja ja niitä on helppo
analysoida. Sillä tavalla kokonaisjulkisuudessa vaaliohjelmien merkitys ehkä ylikorostuukin. Helppo jokaisen analysoida vaikka poliitikon esiintymistä sen sijaan, että käsiteltäisi syvällisesti jotain politiikan prosessia.
Joka tapauksessa poliitikot joutuvat miettimään esiintymiseen liittyviä asioita.
- Poliitikko joutuu miettimään, miltä hän julkisuudessa näyttää. On puhuttukin siitä, että asettaako tämä jo tietyllä tavalla rajaa sille, minkälaisesta henkilöstä voi tulla poliitikko. Täytyykö siihen pakettiin kuulua hyvät mediataidot. Ennen vanhaan ei välttämättä tarvinnut olla hyvä mediapoliitikko, mutta tänä päivänä se on jo vaatimus. korostaa Pitkänen.