Mistä on kyse?

Hallituspuolueiden yhteinen linjaus sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiselle oli Leena Rauhalan mukaan maratonneuvotteluiden tärkein saavutus.

- Vielä on paljon arvioitavaa, tämä ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Tärkeää olisi säilyttää lähipalvelut. On mietitty rakenteita, ei palveluita, Rauhala sanoo.

- Sote-uudistuksen saavutus on hallintojen himmeli, Pirttilahti tuumaa.

Omille sapiskaa

Kristillisdemokraattien kannatusluvut eivät ole nousseet. Rauhalan mielestä pienikin puolue voi vaikuttaa hallituksessa, vaikka suurissa linjauksissa kompromisseihin on suostuttava. Rauhala kuitenkin ärähtää hallituksen asenteesta.

- Haluaisin, että syntyisi uudenlaista poliittista kulttuuria. Esimerkiksi keskustalla on puheenjohtaja Juha Sipilän myötä tullut nöyrä ja asiantunteva asenne.

- Hallituksessa on ollut tällainen ”Kyllä me tämä klaarataan”-asenne. On sellaista ylimielisyyttä ettei oteta vastaan kaikkea sitä palautetta, mitä olisi hyvä kuulla. Sellaista poliittista kulttuuria haluaisin.

Parlamentaarinen työryhmä helpottaisi uudistuksen etenemistä

Sote-soppaa on hämmennetty ainoastaan hallituspuolueiden kesken. Kansanedustajat arvioivat, että uudistamisen menee 5-10 vuotta. Lain takaraja on vuonna 2017.

- Tuleva vuosi on todella tärkeä. Nyt kunnista pitää löytyä asiantuntijuus, hehän ovat vuosia tehneet sitä työtä ja tietävät yksityiskohdat. Täytyy varmistaa, että pääsee hoitoon riippumatta kunnan koosta, Rauhala sanoo.

- Asiantuntijat on nyt täysin ohitettu, mikä on käsittämätöntä. Monet asiat käsitellään parlamentaarisella pohjalla, mutta tässä sote-uudistuksessa ei ole ollut oppositio mukana ollenkaan. Pitäisi tehdä pitkän linjan suunnitelmia, jos vaalikauden jälkeen vaihtuu väki, aloitetaan taas alusta, Pirttilahti huomauttaa.

- Moni turhautuu ja tässä kuluu rahaa. Koko muutosprosessi on lähtenyt siitä, että on todella vaikea taloudellinen tilanne. Jos me joka kerta vaihdetaan väki, se ei voi olla toimivaa, Rauhala lataa.

Voiko uudistuksesta enää perääntyä?

Osmo Soininvaara (Vihr.) ehti jo ehdottaa, että koko uudistus heitetään romukoppaan. Uudistusta on Rauhalankin mielestä hankala muokata.

- Tässä on lähdetty rakentamaan pohjaa, josta on vaikea päästä aidosti pois. Luotan kuitenkin siihen, että hallituspuolueetkin voisivat huomata, että linjauksessa on muuttamisen varaa. Pitää vain löytää kriittiset pisteet. Ei heitetä siis kokonaan pois, otetaan hyvät jyvät ja rakennetaan ehyt kokonaisuus ja kansalaiselle parasta mahdollista hoitoa.

- Jos voitaisiin heittää ideologiset aatteet nyt pois, ja mietittäisiin vain ihmisen arkea ja turvaa, Pirttilahti toivoo.