- Varmaan asia voidaan hoitaa sillä tavalla, että Paliskuntain Yhdistyksen edustaja voidaan pitää asiantuntijana siellä mukana. Nyt jälkeenpäin tämän asian hoitaminen tässä yhteydessä ei onnistu. Hyvä yhteistyö ja asiantuntijana mukana niin varmasti yhteys toimi sitä kautta, vakuutti Anttila eduskunnassa keskiviikkona.

Perusteluja poromiesten edustuksen unohtamiselle tivasi kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas). Lain sisällön muotoilleessa maa- ja metsätalousvaliokunnassa opposition esittämä poromiesten edustus hylättiin niukasti äänin 9-8. Asiasta äänestetään vielä täysistunnossa.

Poromies yhdestoista jäsen

Oppositio esittää poronhoitoalueella alueelliseen riistaneuvostoon yhtätoista jäsentä. Yhdestoista jäsen olisi Paliskuntain Yhdistyksen nimeämä.

- Tämänkin jälkeen enemmistö alueellisen riistanneuvoston jäsenistä tulisi riistanhoitoyhdistyksistä, korosti Mustajärvi.

Porotalouden edustusta pidetään tärkeänä sillä poronhoitoalue on laaja ja porotalous on huomattava maankäyttäjä. Porotaloutta koskee myös erityinen lainsäädäntö. Riistaneuvostojen perustaminen on osa laajaa riistanhoitouudistusta. Suomeen syntyy valtakunnallinen riistakeskus kun Metsästäjäin keskusjärjestö ja riistanhoitopiirit yhdistetään.

Alueelliset riistaneuvostot käsittelevät riistataloutta koskevia asioita ja ohjaavat valtakunnallisen riistakeskuksen aluetoimiston toimintaa. Alueellisten riistaneuvostojen tulee myös huolehtia alan sidosryhmien säännöllisestä kuulemisesta.