JYVÄSKYLÄ Valtio-opin professori Pekka Korhonen pitää tutkimuspäivien teemaa erittäin ajankohtaisena eduskuntavaalien lähestyessä.
- Se näkyy eri puolueiden välillä kun jokainen puolue yrittää enemmän tai vähemmän saada muita puolueita epäluulon alaisiksi. Tarkoituksena on saada äänestäjille mielikuva, että kilpailevat puolueet harjoittavat huonoa politiikkaa. Epäluulon toteutuminen näkyy sitten, että kansalainen muodostaa omia mielipiteitään ketä äänestää, Korhonen selittää.
Epäluulo on politiikan käyttövoima, johon Suomen parlamentaarinen demokratia nojaa. Molemminpuolinen epäluulo esimerkiksi kansalaisten ja kansanedustajien tai toimittajien ja poliitikkojen välisissä suhteissa on edellytys demokratian toimivuudelle. Epäluulo mahdollistaa terveen kriittisen harkinnan, mutta liika luottamus instituutioihin luo päinvastoin poliittista passiivisuutta.
- Epäluottamus saa aikaan sen, että ihmiset ottavat selvää asioista ja keskustelevat niistä julkisesti sekä käyvät äänestämässä, Korkonen kertoo.
Politiikan tutkimuksen päivät on vuosittainen suomalaisen politiikan tutkimuksen päätapahtuma. Kaksipäiväiseen tapahtumaan osallistuu noin 150 tutkijaa.