- Riski on siihen, että seuraavissa vaaleissa repisimme rikki sen mikä on rakennettu, Sipilä sanoi Seinäjoella keskustan puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä.

Sipilän mukaan hallitus on ajanut "kahta uudistusta kuin käärmettä pyssyyn", vaikka olisi ollut parempi valmistella uudistukset erikseen.

- Tässä viedään kolmiota neliön reiästä läpi melkoisella tohinalla, Sipilä luonnehtii.

Sipilä sanoo kuitenkin, ettei koko sote-uudistuksen repiminen vaalien jälkeen ole toivottavaa. Sen sijaan tarvittaisiin pitkäjänteistä yhteistyötä.

- Parempi olisi että myös oppositio kutsuttaisiin uudistuksen valmisteluun mukaan jo tässä vaiheessa, Sipilä sanoo.