Keskustan kansanedustajan Mauri Pekkarisen mielestä työttömyyden lisääntyminen kielii epäonnistuneesta talous- ja työllisyyspolitiikasta.

Pekkarinen pitää erityisen huolestuttavana yrittäjyyden hiipumista.

- Tilastokeskuksen mukaan yrittäjien ja yrittäjäperheenjäsenten määrä on laskenut vuodessa suhteellisesti huomiota herättävän paljon, eli jopa 4,6 prosenttia, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen arvioi, että hallituksen vero- ja kehyspäätökset alkavat vaikuttaa aikaisintaan vuoden kuluttua, ja osa niistä heikentää entisestään työllisyyttä.

- Monien työllistävien pk-yritysten ja yrittäjien yhteenlaskettu verotus kiristyy ja työllistäminen vaikeutuu. Koulutuspaikkojen ja alan voimavarojen erittäin merkittävä leikkaaminen heikentää puolestaan nuorten työllistymistä, hän sanoo.

Pekkarisen mielestä hallituksella ei ole jatkamisen oikeutusta ilman uusia toimia työllisyyden edistämiseksi.

Hän peräänkuuluttaa yhteiskuntasopimusta, jonka rakentamiseen tarvitaan mukaan myös työmarkkinajärjestöt.

Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemien työllisyyslukujen mukaan maaliskuussa oli 9 000 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä oli 41 000 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa.