Hallituspuolue Vasemmistoliiton sekä oppositiopuolue Keskustan pohjoissavolaiset kansanedustajat Erkki Virtanen (vas.) sekä Elsi Katainen (kesk.) näkevät kansalaisaloitteen uutena vaikuttamismahdollisuutena erittäin hyvänä.
Virtasen mukaan on hyvä asia, että pitkällisen harkinnan jälkeen kansalaisten vaikuttamista päädyttiin kansalaisaloitteen tavoin lisäämään.
- Pidän sitä erittäin myönteisenä, vaikka se saattaakin aiheuttaa poliittisia ongelmia eduskunta- tai hallituspuolueiden sisällä, kommentoi Virtanen.
Virtanen korostaa, että aloitteita olisi käsiteltävä eduskunnassa asianomaisella vakavuudella ja niiden pitäisi päästä valiokuntakäsittelyn jälkeen myös salin täysistuntokäsittelyyn.
- Kansalaisaloitteita ei saa torpata ilman vahvoja perusteluja aiemmin. Odotan mielenkiinnolla, että mitä tässä nyt esimerkiksi turkistarhauksen osalta tulee tapahtumaan, pohtii Virtanen.
Eduskunnassa käydään tulevalla viikolla lähetekeskustelu turkistarhauksen kieltävästä kansalaisaloitteesta.
Elsi Katainen pitää myös kansalaisaloitetta hyvänä asiana ja hän toivookin, että mahdollisuus osallistua yhteiskunnallisten asioiden käsittelyyn aktivoisi ihmisiä ja saisi heidät aiempaa enemmän kiinnostumaan maan ja alueensa asioista.
- Olen myös sitä mieltä, että kunnollinen käsittely on tarpeen. Sen olisi oltava vähintään samanlainen kuin mitä kansanedustajan tekemä lakialoite, korostaa Katainen.
Virtanen pitää Kataisen ajatusta liian vähäisenä. Hän lähtisi siitä, että pohjana olisi sama kuin sadan kansanedustajan aloitteessa.
- Tästä on jo puhemiesneuvoston linjaukset. Suunnilleen sen mukaan mennään, toteaa Virtanen.