Heinäluoma sanoo keskiviikona julkaistussa kirjassaan epäilleensä, että Tuomioja hajottaa puolueen hävittyään puheenjohtajavaalissa. Heinäluoma pelkäsi Tuomiojan kokoavan kannattajansa ja lähtevän.

- Olin silloin itse eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, ja en itse pystynyt näkemään, että tällainen tilanne olisi ollut mahdollista SDP:n osalta kehittyä, puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.) sanoo.

Urpilainen kommentoi väitteitä Yle Uutisille kokousmatkallaan Yhdysvalloissa.

Heinäluoman ja Tuomiojan välit tunnettiin kireiksi, Urpilainen sanoo.

- Minulla ei kyllä ollut sellaista käsitystä, että tilanne olisi ollut niin vakava. Totta kai oli selvää, että Eero Heinäluoman ja Erkki Tuomiojan ja myös heidän kannattajiensa välillä oli iso jännite - ja se oli kaikkien aistittavaissa.

Heinäluoman kokemusta tilanteesta Urpilainen ei lähde arvioimaan. Tällä hetkellä puolue on Urpilaisen mielestä yhtenäinen, eikä hän itse halua käyttää aikaansa historian jakolinjojen pohtimiseen.

Urpilainen ei ole lukenut kirjaa, ja Yhdysvaltojen matkalla Maailmanpankin ja IMF:n kevätkokouksessa pinossa on työlukemista.

- Ehkä sitten joskus kesän helteillä, jos sitten vapaata tulee, niin sitten luetaan.