Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan valtiovalta tekee kaikkensa, jotta TUI1- ja TUI2-laivojen tilaukset pystytään turvaamaan Suomeen.

- Jotta laivojen rakentaminenkin pystyttäisiin turvaamaan, valtiovalta käyttää kaikki keinot, jotka laillisesti ja järjellisesti ovat mahdollisia, Urpilainen vakuuttaa.

Urpilainen muistuttaa, että ongelmat ovat tällä hetkellä ennen kaikkea STX:n emoyhtiössä.

- Kansainvälinen yhtiö on suurissa vaikeuksissa ja vaikeudet heijastuvat tällä hetkellä myös STX Suomen toimintaan ja siihen, pystyykö yritys pitämään kiinni niistä sitoumuksista, jotka on aiemmin tehty. Valitettavasti tämän enempää kerrottavaa tästä uutisesta minulla ei ole, Urpilainen sanoi vierailullaan Washingtonissa.

Yle Uutisten tietojen mukaan hallitus pitää STX:n Turun ja Rauman telakoiden toiminnan keskeytymistä erittäin mahdollisena. Tällä viikolla Suomen hallituksen tekemässä arviossa STX:n telakoiden kokonaistilanteesta on päädytty siihen, että suomalaiset telakat eivät välttämättä pysty jatkamaan toimintaansa ilman lisätoimia.