Konkarikansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila, Kari Rajamäki ja Kimmo Sasi tarjosivat yhdessä kahvit merkkivuoden kunniaksi eduskunnan perinteikkäässä ja kauniissa valtiovarainvaliokunnan huoneessa. Kolmikko valittiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa vuonna 1983.

Kari Rajamäki esitteli vanhaa vaalijulistettaan tilaisuuden vieraille.

- Tässä on piikki ruusussa, valisti Rajamäki.

Sinertävän sävyisessä julisteessa piirretyn demariruusun varressa oli myös piikki.

Rajamäki kertoi soitattaneensa vaalitilaisuuksissaan Frederikin laulamaa Kolmekymppinen-laulua. Rajamäen vaalinumero vuonna 1983 oli 30.

Kimmo Sasi saapui tavoilleen uskollisena omiin juhliinsa pari minuuttia myöhässä.

Sasi sanoi kaipaavansa menneiltä eduskuntavuosikymmeniltä aamuyöhön venyneitä poliittisia keskusteluja eduskunnan kuppilassa.

Aiemmin eduskunnan täysistunto jatkui myöhään yöhön, jos keskustelut alkoivat venyä. Nykyisin suuren salin istunnot pyritään päättämään ennen puoltayötä ja keskusteluja jatkamaan tarvittaessa seuraavana päivänä.

Jatkohaluja seuraaviinkin eduskuntavaaleihin

Sirkka-Liisa Anttila oli jo valmis harkitsemaan osallistumista vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

- Se on täysin mahdollista, riippuu terveydestä.

Anttila täyttää joulukuussa 70 vuotta.

- Mitä minä siellä kotonakaan tekisin, ihmetteli forssalaisedustaja.

Anttila sai juhlan kunniaksi eduskunnan entiseltä puhemieheltä, pääministeriltä ja SDP:n puheenjohtajalta Paavo Lipposelta hennon vaaleanpunaiset ruusut.

Jatkohaluja eduskuntauralle voisi arvella olevan myös varkautelaisella Kari Rajamäellä.

- Teen tätä työtä aina kuin ensimmäistä päivää, vastasi Rajamäki jatkokysymykseen ja kehotti päättelemään vuoden 2015 ehdokkuushalut niistä sanoista.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kuvasi kansanedustajakolmikkoa aatteellisiksi poliitikoiksi.

Niin Anttila, Rajamäki kuin Sasikin ovat kaikki olleet ministereinä jossakin vaiheessa uraansa. Anttila myös EU-parlamentissa.