Vuosi sitten Lappeenrannan kaupunki antoi valtiovarainministeriölle lausunnon, jonka mukaan Etelä-Karjalassa voidaan selvittää yhden tai kahden kaupungin mallia. Lausunnossa myös todettiin, että Lappeenrannalla on edellytykset jatkaa itsenäisenä kuntana. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä kannatettiin isäntäkuntamallia, sillä kuntayhtymä ei käy osin Eksoten ulkopuolelle jättäytyneelle Imatralle.
Keskustan kansanedustaja Ari Torniainen oli tekemässä lausuntoa kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Kun ministeriö pyysi tänä vuonna uutta lausuntoa, ei edellinen keskustalle enää kelvannut.
- Keskustan mielestä isäntäkunta- eli vastuukuntamallissa päätösvalta on liikaa yhdellä kunnalla, sanoo Torniainen.
Vuosi sitten sorvatun lausunnon mukaan isäntäkuntamallilla voidaan parhaiten turvata demokratian toimivuus. Torniaisen mukaan keskusta oli vuosi sittenkin kuntayhtymämallin kannalla ja lausunnossa isäntäkuntamalli oli esillä vain yhtenä vaihtoehtona. Keskusta ei kuitenkaan jättänyt mitään eriävää mielipidettään vaan hyväksyi alla olevan sanamuodon kaupunginhallituksessa 2.4. 2012 ja kaupunginvaltuustossa 10.4.2012 ilman äänestyksiä.
"Kaupunki painottaa vastauksessaan vahvojen peruskuntien varaan rakentuvan palvelujärjestelmän tärkeyttä eikä näe toivottavana kehitystä, jolla väliportaan hallinnon tasoja tai kuntayhtymien palvelujen tarjontaa vahvistettaisiin nykyisestä"
Oikeudenmukaista valtionosuusuudistusta odotellessa
Lappeenrannan kaupunki toivoi vuosi sitten kuntarakennelausunnossaan, että valtionosuusjärjestelmää uusittaisiin niin, että palveluita koko maakunnalle järjestävät keskuskaupungit eivät olisi enää menettäjiä valtionosuuksissa. Lappeenranta toivoi, että valtionosuusjärjestelmä olisi kuntaliitosneutraali tai pikemminkin kuntaliitoksiin kannustava. Nyt Ari Torniainen on jyrkästi eri mieltä.
- Minä toivon, että kaikki kunnat pärjäävät tulevaisuudessa, sanoo Torniainen.
Valtiovarainministeriö julkaisee esityksensä ja kuntakohtaiset laskelmansa valtionosuusjärjestelmän uusimisesta ensi syksynä.
- Valtionosuusjärjestelmää ei voi uusia niin, että vain isot kaupungit hyötyvät ja pienet kärsivät. Esimerkiksi lapsiperheiden Taipalsaari on samanlainen menettäjä nyt kuin Lappeenranta. Sen sijaan Luumäki on nykyisessä tilanteessa hyötyjä. Siihen varmaan tulee muutoksia, arvioi Torniainen.
Torniainen myöntää, että valtio voi ohjata valtionosuuksilla kuntia liittymään yhteen.
- Valtio voi sen tehdä. Mutta se on liian helppo tapa eikä se ole oikeudenmukainen.
Hän ei vielä halua ottaa kantaa siihen, mikä olisi keskuskaupunki Lappeenrannan kannalta oikeudenmukaisin vaihtoehto.
- Asiaa pitää katsoa monelta kannalta ja haluan katsoa valtion laskelmat, kun ne tulevat valmiiksi. Valtiionosuuksissa pitää ottaa huomioon asukaspohja, ikärakenne ja kuinka paljon työpaikkoja on. Tähän suuntaan uudistus onkin menossa, sanoo kansanedustaja Ari Torniainen.