Porin kaupunginvaltuutettu Timo Prihti (kok.) jättää Porin kaupunginvaltuuston ja muut kunnalliset luottamustehtävänsä. Hänet valittiin valtuustoon syksyn kuntavaaleissa. Prihti oli Porissa yksi vaalien ääniharavista.

Prihti kertoo eronsa syiksi ikänsä ja terveydentilansa. Lisäksi hän kokee menettäneensä äänestäjiensä luottamuksen syyllistyttyään maaliskuun alussa rattijuopumukseen ajaessaan päihtyneenä omaa henkilöautoaan Porin Ahlaisissa. Uloshengitysilmassa Prihtillä oli alkoholia 0,84 milligrammaa litraa kohti, mikä ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Vuoden alussa Prihti kärsi aivoinfarktin.

Vasama: Merkittävä asia puolueelle

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vasama sanoo keskustelleensa Prihtin kanssa asiasta etukäteen. Puolueelle Prihtin ero on hänen mukaansa puolueelle merkittävä asia.

- Prihti on ollut erittäin hyvä valtuutettu. Hän on osoittanut uutta otetta kunnalliseen päätöksentekoon. Tämä on tietenkin hänen henkilökohtainen asiansa ja hän itse vastaa seuraamuksista, jotka kokee parhaiksi. Onhan tällainen muutos merkittävä asia.

Prihtin tilalle valtuustoon noussee 66- vuotias Britta Raitala.