- Kohtuullistamisesta suurin ansio kuuluu Pohjois-Suomen koulutusalan ja elinkeinoelämän edustajille sekä aktiivisille nuorille, jotka tekivät sitkeästi työtä ja saivat ratkaisevassa asemassa olevat etelän päättäjät järkiintymään, Autto toteaa.

Autton mukaan Lapin koulutuspaikkaleikkauksien huojentaminen on myös valtakunnallisesti merkityksellistä, sillä Lapin elinkeinojen kehitysnäkymät ovat keskimääräistä paremmat ja pohjoiseen on suunnitteilla suurinvestointeja, joilla tulee olemaan merkitystä myös valtakunnallisesti talouskasvun vauhdittajina.

- On tärkeää, että Lapin nuorilla on jatkossakin mahdollisuus saada koulutusta omassa maakunnassaan. Myös Lapin elinkeinot tarvitsevat tuekseen riittävän vahvat oppilaitokset, jotka pystyvät kouluttamaan riittävästi osaajia työelämään, Autto sanoo.