Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus kiitteli Ylen aamu-tv:ssä hallituksen päätöstä alentaa yhteisöverokantaa. Hänen mukaansa vaikutukset näkyvät vuoden, parin päästä.

- Kokonaisuus on kannustava, hän sanoo. Yrityksiin jää lisää rahaa, joten työllistäminen helpottuu.

Yhteisöverokanta alenee 4,5 prosenttiyksikköä 20 prosenttiin.

Myös Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen sanoo, että loikka on vahva. Hienosäätö ei olisikaan hänen mielestään vaikuttanut.

Toimitusjohtajat eivät kuitenkaan uskalla ennustaa, kunka paljon verouudistus tuo uusia työpaikkoja kahdessa vuodessa. Molemmat uskovat, että niitä syntyy ja kesätyömarkkinatkin elpyvät.

Vanhanen muistuttaa, että kilpailukyvyn koheneminen vaatii vielä työmarkkinaratkaisunsa. Järventaus kaipaa paikallista sopimista. Tämä voitaisiin hoitaa lailla Saksan tapaan, hän toteaa.