Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen suhtautuu kriittisesti Keski-Uudenmaan kunnanjohtajien kaavailemaan selvitykseen jättikuntaliitoksesta. Tiilikaisen mielestä monella hankkeessa mukana olevalla kunnalla on kaikki edellytykset jatkaa itsenäisenä.
Keski-Uudenmaan kunnanjohtajat esittivät tänään kahdeksan kunnan jättiliitoksen selvittämistä. Jättikunnassa olisivat mukana Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Tuusula. Uudessa kunnassa asuisi noin 242 000 asukasta.
Tiedotteessaan Tiilikainen pohtii, miten kuntalaiset ja valtuutetut suhtautuvat ajatukseen jättikunnasta. Tiilikaista mietityttää myös kuntien palveluiden kehittyminen jättiliitoksen myötä.
Lisäksi Tiilikainen epäilee, että jättiliitos ei helpottaisi metropolialueen yhteistyötä.
- Pikemminkin raja Helsingin ja Vantaan suuntaan voisi jyrkentyä kahdeksan kunnan liitoksen myötä, Tiilikainen toteaa.
Tiilikaisen mukaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) myönteinen suhtautuminen jättikuntaliitoksen selvittämiseen paljastaa, että liitokset ovat pääministerille itseisarvo. Tiilikainen syyttää hallitusta liitoksilla pelottelusta.
- Onko nyt käynyt niin, että kuntajohtajat esittävät kunnilleen itsemurhaa kuoleman pelossa, Tiilikainen pohtii tiedotteessaan.
Tiilikainen ei kuitenkaan tyrmää täysin kunnanjohtajien esitystä. Tiilikaisen mielestä alue voisi liitoksen sijaan toimia yhtenä sote-alueena.