Kyproksen tukipaketin uusi versio vaikuttaa ensimmäistä paremmalta, sanoo suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.).
Hänen mukaansa keskusta ei kuitenkaan voi nykyisillä tiedoilla kannattaa Kyproksen uuttakaan tukipakettia. Kaikkonen toivoo, että hallitus toisi paketin suuren valiokunnan lisäksi myös eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi.
- Pohjoisesta näkövinkkelistä tuntuu kuitenkin erikoiselta se, että tuemme maata, jossa pankkitalletuksille maksetaan selvästi Suomea korkeampaa korkoa, yritysvero on oleellisesti Suomea alhaisempi eikä rahanpesuepäilyihin saada selvyyttä, Kaikkonen sanoo tiedotteessaan.
Hänen mielestään tavallisten kyproslaisten kannalta on hyvä, ettei alle 100 000 euron talletuksiin kosketa. Kaikkosen mukaan asialla on myös laajempaa merkitystä euroalueella.
- Pienten tallettajien kaikkialla Euroopassa täytyy voida luottaa siihen, että rahat ovat turvassa.
Kaikkonen pitää hyvänä asiana myös sitä, että suurten sijoittajien ja pankkien omistajien vastuu korostuu nyt aiempaa enemmän.