Euromaiden valtiovarainministerien kokous on alkanut Brysselissä. Ministerit yrittävät saada aikaan sovun Kyprokselle annettavasta tukilainasta.

Ratkaisevaa on, kykeneekö Kypros hoitamaan sille asetetun omavastuuosuuden.

Kokoukseen saapunut Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen piti tärkeänä, että ratkaisu saadaan aikaan. Kokouksesta on tulossa pitkä, koska monia asioita on vielä auki.

- Jos pankit halutaan tiistaina avata Kyproksella, mikä varmasti on kaikkien tavoite, sillä ratkaisu on käytännössä löydyttävä tämän illan tai käytännössä yön aikana, Urpilainen pohdiskeli tavatessaan toimittajia kokouksen alla.

Hänen mukaansa pankkitalletuksia joudutaan leikkaamaan joka tapauksessa tavalla tai toisella, samoin kuin toteuttamaan sijoittajavastuuta. Kyproksen velkataso on myös saatava tasolle, jolla maa selviää.

Nämä ovat kokouksen pääaiheet ja ratkaisu löytyy kokonaisuuksien yhteensovittamisesta, Urpilainen kiteytti.

Urpilaisen arvio pitkästä kokouksesta sai vahvistusta, sillä valtiovarainministerien tapaamista lykättiin heti alkuun kahdella tunnilla. Kyproksen presidentti pitää vielä neuvoa EU:n edustajien, EU:n keskuspankin sekä Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa.