Kehysriihen päätökset

Hallituksen listaus kehysriihessä tehdyistä päätöksistä Valtioneuvoston kanslian sivuilla.

Hallituspuolueiden edustajat kiittelevät kehysriihen ratkaisuja. Oppositiopuolue keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä Suomen ongelmia ei ratkottu tänään.

Sisäasiainministeri, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on tyytyväinen siihen, että hallitus teki kehysriihessä työllisyyttä ja pk-yrittäjyyttä sekä lapsiperheiden asemaa tukevia ratkaisuja. Räsäsen mukaan kristillisdemokraattien kärkitavoitteet täyttyivät.

Kristillisdemokraattien tavoitteena oli muun muassa kotihoidon tuen tason ja keston säilyttäminen nykytasollaan. Myös yritysverotuksen linjaukset toteutuivat kehysneuvotteluissa puolueen tavoitteiden mukaisesti.

- Suomalaisen turvallisuuden kannalta on tärkeää, että terrorismin torjunta sai lisävoimavaroja ja rajatarkastusten henkilötyövuosia lisätään merkittävästi, Räsänen sanoo tiedotteessa.

"Yhteisöveroalennuksen maksavat pk-yrittäjät"

- Tänään piti ratketa kaikki Suomen ongelmat. Näin ei käynyt. Paljon emme vielä ratkaisusta tiedä, mutta sen tiedämme, että yhteisöveroalennuksen maksavat pk-yrittäjät, aloitti oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puheenvuoronsa eduskunnan kyselytunnilla.

Sipilä myös kysyi, mitä konkreettista hallitus toi työmarkkinaneuvotteluihin, jotta ratkaisu olisi saatu.

Oppositiopuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolestaan syytti hallitusta EK:n palkitsemisesta. Soini totesi eduskunnan kyselytunnilla, että on helppo ymmärtää, ettei keskitettyä työmarkkinaratkaisua syntynyt, kun hallitus antoi yhteisöveroalennukset ilman ehtoja sopimisesta.

Ratkaisut kannustavat yrittäjyyteen

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan hallitus teki merkittäviä ratkaisuja kestävän kasvun luomiseksi. Samalla vahvistetaan työnteon kannustimia ja kannustetaan näin yrittäjyyteen.

- Tämä on järkevä suuntaus: lasketaan yritysverotuksen tasoa, mutta samalla tukitaan veropohjan aukkoja poistamalla yritystukia ja monimutkaisia verovähennyksiä, Niinistö sanoo tiedotteessa.

Niinistön mukaan kasvupanostukset kohdistuvat nuoriin ja vihreään kasvuun. Vihreille oli muun muassa tärkeää, että opintoraha säilyy opiskelijoiden toimeentulon perustana.

- Uusi lainahyvitysmalli on positiivinen kannustin täysipäiväiseen opiskeluun, koska nopea valmistuminen leikkaa lainaa, hän toteaa.

Vihreiden kehitysministeri Heidi Hautala puolestaan kertoo olevansa surullinen siitä, että osana muita säästöjä suunnitellusta kehitysyhteistyöstä päätettiin leikata vuosina 2015 - 2017 vuosittain 29 miljoonaa euroa.

"Yritysveron alennusta ei pk-yritysten maksettavaksi"

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan yritysverouudistus muodostaa vahvan kokonaisuuden.

- Yritysveron alennusta ei vyörytetä pienten ja keskisuurten yritysten maksettavaksi, vaan päinvastoin listaamattomien yritysten verotusta kehitettiin kannustavaan suuntaan, Orpo sanoo tiedotteessa.

Orpon mielestä se, ettei työmarkkinoilta tullut vetoapua, tuntui vain lisäävän hallituksen halua löytää ratkaisuja.

Maaseudun kasvumahdollisuudet unohtuivat

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n mielestä hallitus unohti maaseudun kasvumahdollisuudet.

- Hallituksen päätökset kasvattavat maatilojen energialaskua ja heikentävät niiden kannattavuutta. Parin vuoden takaisen raamiratkaisun maaseutupaketista ei jää mitään jäljelle, MTK sanoo tiedotteessaan.

MTK vaatii hallitukselta korjaavia toimia syksyn budjettiriihessä.

- Hyvää ratkaisussa oli se, että hallitus lopetti maanviljelijöiden sosiaaliturvan heikentämisen, MTK sanoo.

"Merkittäviä panostuksia ICT-sektorille"

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman on erityisen mielissään siitä, että hallitus kompensoi viime hallituskaudella päätetyn rikkidirektiivin tuomia uusia kustannuksia teollisuudelle.

- Merkittäviä panostuksia tulee esimerkiksi kasvurahastojen kautta kasvu- ja siemenvaiheen yrityksiin ja ICT-sektorille. Tämä on suomalaisen teollisuuden ja työllisyyden kannalta ehdottoman tärkeä teko, Backman sanoo.

Hänen mukaansa hallituksen ratkaisut tukevat SDP:n kärkitavoitteita: työllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi sosiaaliturvaa ei leikata ja toisaalta vuokra-asuntotuotantoon panostetaan.

- Päätös osallistua peruspalveluministerin ehdotuksen mukaan lastensairaan rakentamiseen on myös tärkeä yhteiskunnallinen viesti solidaarisuudesta, Backman toteaa.

Yritysveroratkaisu parantaa yrittäjien työllistämistä

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen mukaan hallituksen yritysveroratkaisu parantaa yrittäjien investointi- ja työllistämismahdollisuuksia. Hallitus sopi yhteisveron alentamisesta 20 prosenttiin nykyisestä 24,5 prosentista.

Järventaus pitää tärkeänä kasvua tukevana muutoksena sitä, että kevyemmin verotetun osingon enimmäismäärä, 60 000 euroa, poistuu.

- Tämä raja on ollut yksi kasvun rajoite osalle kasvuyrityksiä, Järventaus sanoo.

Hän toteaa, että osakeyhtiöiden verotuksen tuntuva keventäminen merkitsee sitä, että verorasituksen ero osakeyhtiöiden ja henkilöyhtiöiden välillä kasvaa liian suureksi. Järventauksen mielestä tähän tulisi palata vielä tällä hallituskaudella.