Talouskomissaari Olli Rehn ei hätkähdä häneen kohdistunutta kritiikkiä. Viimeksi tänään tiistaina talousnobelisti Paul KrugmanarvosteliRehnin taloustietämystä ja vyönkiristyslinjaa.

- On paikallaan, että käydään keskustelua talouspolitiikan suunnasta. Itse luen paljon taloustieteellistä ja poliittista kirjallisuutta ja pyrin seuraamaan tätä keskustelua, Rehn sanoo Yle Uutisille.

- Toisaalta IMF:n tutkimukset eivät ole mitään jumalansanaa, vaan niitäkin voi arvostella, Rehn jatkaa.

Rehnin mielestä on parempi jatkaa määrätietoista politiikkaa julkisen talouden tasapainottamiseksi sekä työskennellä samaan aikaan ”kasvun ja työllisyyden edellytysten parantamiseksi uudistuksilla ja reformeilla”.

Rehn puolustaa uudistuksia, vaikka säästöt ovat aikaansaaneet lukuisia mielenosoituksia Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa.

- Ei ole mitään helppoa tietä, vaan Euroopassa tulee kyetä sellaisiin reformeihin, joilla saadaan Euroopan talouteen uutta potkua ja uutta vauhtia.

Rehn vertaa tarvittavia rakenteellisia uudistuksia sellaisiin, joista Suomessa on kokemusta parinkymmenen vuoden takaa ja sen jälkeen.

Myös Italian tuoretta vaalitulosta on tulkittu osittain vastalauseeksi säästöille. Rehn suhtautuu tilanteeseen kuitenkin rauhallisesti.

- Meillä on vahva luottamus siihen, että Italian presidentti Napolitano pystyy näyttämään suuntaa sen suhteen, millä tavalla maahan pystytään muodostamaan uusi, poliittinen hallitus, Rehn vakuuttaa.