Kymmenen viimevuoden aikana digitaalitekniikka on vallannut kuvaamisen maailman. Filmin myynti on käytännössä loppunut. Videokameratkin ovat siirtyneet tallentamaan muistikortille.
Digitaalisen tallennuksen vaivattomuus on poistanut valmiiden kuvien odottamisen tuskan. Se on myös lisännyt kameroiden määrää räjähdysmäisesti. Enkä tarkoita vain kännyköiden mukana tulevia kamera-ominaisuuksia vaan etenkin järjestelmäkameroita.
Mistä sitten tietää valita sen niin sanotun hyvän kameran? Valmistajat ja kaupat markkinoivat kuvausvälineitä lähinnä pikselimäärän eli kuvan koon mukaan.
Muista ominaisuuksista ei meille juuri kerrota. Vaikka erittäin tärkeitä kuvaan vaikuttavia valintoja ovat iso-arvo, objektiivin valovoima, mahdollinen kuvanvakain ja valkotasapainon toimivuus.
Eräs pakkaa sekoittava seikka on videokuvaus. Ennen ostimme valokuvauskameran ja videokameran erikseen. Nykykäytännön mukaan videokameralla voi myös ottaa still-kuvia ja valokuvauskameralla videokuvaa.
Mikä sitten on se oikea valinta? Pieni, yhden käden kuvaukseen sopiva videokamera olisi ehkä helpompi kantaa vaikka taskussa. Järjestelmäkameraan tarvitsee kaksi kättä ja se on painava. Lisäksi niissä nälkä kasvaa syödessä - lisähärpäkkeitä on suorastaan pakko hankkia ja rahaa palaa.
Pokkarikamerat mahtuvat vaikka paidan rintataskuun ja ominaisuudet riittävät tavalliseen turistikuvaukseen. Lähes jokaisen kännykästä löytyvä kännykkäkamera taitaa olla yleisimmin käytössä vaan riittääkö se minulle.
Tämähän on oikea kameraviidakko! Miten kameratyyppien kirjosta löytää parhaiten omia kuvausmieltymyksiä palvelevan välineen? Sen jälkeen pitäisi vielä löytää mielekkäin valmistaja ja kaiken oikea malli. Tuon kaiken jälkeen jää vielä kaupan valitseminen.
Omalla kylällä melkein jokainen marketti tarjoaa lukuisan määrän vaihtoehtoja ostettavaksi. Vai käytänkö ehkä halvempaa nettikauppaa ja tilaan ostoksen postitse? Menee liian hankalaksi.
Ennen kuvaukseen hurahtaneen elämä oli helppoa. Oli vain erillisten kameraliikkeiden Kodakit ja Leicat.