Kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan Kuntaliiton tänään julkistamat kuntien surkeat talousluvut korostavat rakenteellisten uudistusten tarvetta.
Kuntaliitto julkisti tänään kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten ennakkotietoja, joiden mukaan kuntatalous on pelättyäkin kehnommassa kunnossa. Esimerkiksi kuntien lainakate kasvoi viime vuonna enemmän kuin kertaakaan koko 2000-luvulla.
Ministeri Virkkusen mukaan kuntien menojen kasvun hillitseminen on keskeistä tilanteessa, jossa palvelun tarve vain kasvaa tulevaisuudessa. Virkkunen kannustaakin kuntia käynnistämään viipymättä rakennelain edellyttämät kuntajakoselvitykset. Selvitys on ennenkaikkea varautumista tulevaisuuteen, hän korostaa.
Kuntaselvitysten kautta niin päättäjät kuin asukkaatkin saavat tarpeellista tietoa kuntien yhdistymisen vaikutuksista, Virkkunen korostaa.
Keskusta syyttää ongelmista kuntauudistuksen sekavuutta
Keskustan tulkinta Kuntaliiton luvuista on toisenlainen. Puolueen edustajat eduskunnan hallintovaliokunnassa uskovat, että hallituksen toimet pahentavat tilannetta edelleen.
Kansanedustajat Elsi Katainen, Timo Korhonen ja Markus Lohi toteavat, että suurkuntien ei ole osoitettu pystyvän turvaamaan kuntien talouksia ja ihmisten palveluja.
Lohen mukaan ongelmat johtuvat siitä, että hallitus on leikannut kunnilta vuositasolla 800 miljoonaa euroa, mutta on silti sälyttänyt niille lisätehtäviä.
- Tähänkin asti kunnissa on ollut kriisitietoisuutta, mutta kaikki kehitystyö on jämähtänyt paikoilleen sekavan kuntauudistuksen takia, arvostelee kansanedustaja Elsi Katainen.