Euroopan unionilla on edessään vaikeita aikoja, kun vanhojen velvoitteiden rinnalle tulee uusia tehtäviä. Integraatiokehitystä seuraava Jean Monnet -professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta arvioi, että finanssikriisin hoito, kasvun lisäämiseen liittyvät toimet ja ulkosuhteiden hoitaminen vievät aikaa ja rahaa.

- Unioniin on tullut uusia jäsenmaita, jotka ovat tuoneet tarpeitaan pöytään. Samaan aikaan kriisimaille pitäisi löytää lisää rahaa, kertoi Aalto Ylen aamu-tv:ssä torstaina.

EU:n jäsenmaat päättävät Brysselissä torstaina ja perjantaina unionin budjetin kehyksistä tuleviksi seitsemäksi vuodeksi. Alun perin komissio on ehdottanut budjetiksi 1 120 miljardia euroa, mutta nettomaksajamaat, kuten Suomi, ovat vaatineen summan pienentämistä.

Suomi on ilmoittanut tavoitteekseen myös maataloustukien turvaamisen. Neuvotteluissa Suomea edustavat pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.).

Suomen taktiikkaa Aalto pitää tyypillisenä varman päälle pelaamisena, jossa keskiössä ovat konkreettiset asiat. Aallon mukaan Suomi on vähitellen jättämässä "epätyypillisen mallioppilaan" leiman taakseen.

- Monissa muissa maissa on ollut ärhäkämpi EU-politiikka jo pitkään. Suomi on alkanut vahtia kansallisia intressejä vasta viime vuosina.

Ison-Britannian pääministeri David Cameron on viime aikoina herättänyt närkästystä halullaan neuvotella jäsenyyden ehtoja entistä suotuisammiksi omalle maalleen. Myös Ranska on nostanut äänekkäästi esiin argumenttejaan.

Aallon mukaan unionin tulevaisuuden kannalta paljon on kiinni Saksasta, joka keikkuu kahden muun pääpelurin välissä.

- Saksa haluaa kontrolloida Ranskan ja Ison-Britannian vaatimuksia. Saksa hakee pikemminkin tasapainoa kuin vaatii itselleen, Aalto arvioi.

Budjettineuvotteluista odotetaan vaikeita viime marraskuun kokousten päätyttyä tuloksettomina. Aalto uskoo, että ratkaisuihin kuitenkin päästään tällä kertaa.

- Varmasti on pieni todennäköisyys sille, että sopimuksia ei synny. Mutta se on asia, jota halutaan välttää.