Tulipa käytyä valtiopäivien avajaisissa. Eduskunnan kevät on alkanut sellaisella ryskeellä ja ryminällä, että monelta jäi huomaamatta tasavallan presidentin ensimmäisessä valtiopäivien avajaispuheessaan esittämä maailmanlopun profetia.- Muutama vuosikymmen sitten suurin murhe oli, että öljy loppuu ja niin piti käydä moneen kertaan tähän mennessä. Nyt kun fossiilista energiaa tuntuu löytyneen jopa vuosisadaksi, murhe onkin siitä, että jos sen polttamista nykymalliin jatketaan, loppuukin elämä ennen öljyä, paukutti presidentti Niinistö kansanedustajille.Melkein maailmanloppusaatiin siitäkin, kun keskusta uskaltautui rikkomaan ikiaikaisen perinteen ja yritti kammeta varapuhemies Anssi Joutsenlahden (ps.) jakkaraltaan. Katsojasta riippuu onnistuiko hanke vai menikö täysin pieleen. Moni keskustalainenkin epäili entisen pääministeri Mari Kiviniemen puhemiesehdokkuuden viisautta, mutta toisaalta Kiviniemi sai äänestyksessä 49 ääntä, selvästi enemmän kuin keskustan oman ryhmän koko.Keskustan operaation viisautta voi epäillä, sillä jos tyytymättömyys varapuhemieheen on niin suurta kuin väitetään, ilman nimettyä vastaehdokasta tyhjät äänestysliput ja protestiäänet olisivat saattaneet pudottaa Joutsenlahden äänimäärän hyvinkin alhaiseksi.
Muuan Sauli Niinistösai vuoden 2010 puhemiesvaalissa kasaan täpärästi yli puolet annetuista äänistä, eikä ollut kovin kaukana, että jostain ilmansuunnasta protestiääniä pyytämättä ja yllätyksenä kerännyt kokoomuksen ryhmäjohtaja Pekka Ravi olisi joutunut sattumapuhemieheksi.Operaatio Joutsenlahden henkiseksi äidiksi voidaan kuitenkin nimetä entinen oikeusministeri Tuija Brax (vihr.), joka tohti jo ennen joulua epäillä, onko Joutsenlahti enää tehtäviensä tasalla.Varsinainen ryskealkoi kuitenkin vasta valtiopäivien avajaispäivänä, kun porilainen kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) syytti Yle Satakunnan aamulähetyksessä puhemies Eero Heinäluomaa jeesustelusta ja selkäänpuukotuksesta. Katajan mukaan kun nyt keskustan touhua moittinut Heinäluoma oli itse salaa juonimassa Niinistön kampitusta 2010.Ilmeisen närkästynyt Heinäluoma kysyi kiukkuaan pidätellen, onko tämä nyt sovellutus kansanedustajan vakaasta ja arvokkaasta käytöksestä, jota heiltä on odotettu.Hirmuista, sanoisi Paasikivi.Ja niinpä yön yli nukuttuaan Kataja marssi kiltisti eduskunnan kuppilaan ja pyysi Heinäluomalta anteeksi. Asia on kuulemma loppuunkäsitelty.Perussuomalaisten kapinaliike puolestaan hyytyi vielä nopeammin jo ryhmähuoneen ovelle, kun vielä äsken henkseleitään paukutellut ryhmyriehdokas Kaj Turunen julistautui voittajaksi vetäytymällä kisasta. Olisikin ollut jännittävää nähdä Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps) voittavan äänestyksen luvuin 30-9. Ehkä sitten ensi vuonna.Mutta semmoinenon kutina, että tällä menolla se maailmanloppu tulee ennemminkin ennen kesää kuin öljyn loppumista.
Jari Korkki_
_kirjoittaja on YLE Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja