Eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi on valittu perussuomalaisten Anssi Joutsenlahti.

Joutsenlahti sai äänestyksessä 114 ääntä. Hän on toiminut myös aiemmin toisena varapuhemiehenä.

Hänen yllätysvastaehdokkaansa, keskustan Mari Kiviniemi keräsi 49 ääntä.

Toisen varapuhemiehenvaalissa oli ensi kertaa tarjolla kilpaileva ehdokas. Menettely on poikkeuksellinen, sillä perinteisesti puhemiehistön paikat on jaettu herrasmiessopimuksella kolmen suurimman puolueen kesken.

Toiseksi varapuhemieheksi ehdolla oleva Mari Kiviniemi ei pidä omaa ehdokkuutaan herrasmiessopimusten rikkomisena.

- Viime vuosina politiikassa on tapahtunut kaikkea kummallista. On hyvä että lainalaisuuksia kyseenalaistetaan, Kiviniemi sanoo.

Eduskunnan puhemiehenä jatkaa Sdp:n Eero Heinäluoma.