Perussuomalaisten kankaanpääläinen kansanedustaja Anssi Joutsenlahti sai reilusti yli puolet annetuista äänistä.

Keskusta asetti Mari Kiviniemen ehdokkaaksi aamuläivällä. Menettely oli äärimmäisen poikkeuksellinen, sillä perinteisesti puhemiehistön paikat on jaettu kolmen suurimman puolueen kesken. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mukaan keskusta haluaa näin vahvistaa demokratian toimivuutta eduskunnassa.

Anssi Joutsenlahden toiminta puhemiehistössä on saanut osakseen arvostelua. Mm. Tuija Brax (vihr.) on sanonut, ettei Joutsenlahti ei ole tehtäviensä tasalla.