Mustolan terminaalialueen tuntumaan suunniteltava kauppakeskittymä ei saa varauksetonta kannatusta Lappeenrannan teknisessä lautakunnassa.
Lautakunnan jäsen Virpi Junttila (vihr.) ehdotti keskiviikkona pidetyssä kokouksessa, että asemakaavaehdotus jätetään pöydälle. Junttilan ehdotusta kannatti Laura Peuhkurin varajäsenenä kokouksessa ollut Niina Tammi (kd.).
Äänestyksen jälkeen kaavan käsittelyä päätettiin jatkaa. Tämän jälkeen Junttila ehdotti, ettei kaavaa hyväksyttäisi tässä vaiheessa. Hän perusteli ehdotustaan sillä, että kaava hajauttaa kaupunkirakennetta ja on ilmasto-ohjelman vastainen.
Junttilan mielestä kaupungin pitäisi ensin odottaa keskustan kauppakeskusprojektien eli Iso-Kristiinan laajennuksen ja City-korttelin sekä Ikea-Ikano -alueen rakentamisen alkamista. Näiden jälkeen tehtäisiin päätös Leirin kauppakeskuksista. Sen jälkeen Junttila selvittäisi, onko Mustolan tapaisia kauppakeskittymiä mahdollista toteuttaa eri aluekeskusten yhteyteen. Tällöin ne palvelisivat myös paikallisia asukkaita.
Esitystä ei kannatettu. Näin ollen asemakaavaehdotus etenee seuraavaksi kaupunginhallitukseen.