Puolueiden ennakkosopimukset pitivät Hämeenlinnan eilisillan valtuustossa sataprosenttisesti. Kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja, kokoomuksen Sari Rautio onkin tyytyväinen valtuustoryhmien järjestäytymissopuun, joka piti ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Raution mukaan valtuuston kokouksessa näkyi etenkin halu löytää se yhteinen näkemys ja halu kuunnella ja ymmärtää toista.

Valtuuston puheenjohtajan mukaan oli myös hienoa että aika moni uusi valtuutettu uskaltautui käyttämään kokouksessa puheenvuoroja ja osallistui keskusteluun. Niin ikään innostuneisuus paistaa uuden valtuuston työskentelyssä ja sekin on hieno asia sanoi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Rautio Yle Hämeen aamun radiohaastattelussa.

Sari Raution lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon valittiin varapuheenjohtajiksi sosialidemokraattien Johannes Koskinen, kristillisdemokraattien Teija Arvidsson ja vihreiden Kirsi Ojansuu-Kaunisto.

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraattien Iisakki Kiemunki ja varapuheenjohtajana perussuomalaisten Lulu Riikonen.