Mikä Ala-Saksi?

Ala-Saksin sunnuntaisten aluevaalien helpottunein voittaja oli jo kuopatuksi julistettu Merkelin hallituskumppani FDP ja sen puheenjohtaja, talousministeri Philipp Rösler.

Merkelin apupuolueen odotettiin putoavan osavaltioparlamentista, ja sen jälkeen myös liittopäiviltä, koska FDP eli Vapaa demokraattinen puolue ei mielipidemittauksissa ollut yltänyt viiden prosentin äänikynnyksen yli.

FDP kuitenkin yllätti, kasvatti kannatustaan ja Rösler uhosi tuloksen enteilevän myös syksyn parlamenttivaaleja.

Sekä Merkelin kristillisdemokraattien että päähaastajapuolue sosiaalidemokraattienkin leireissä Ala-Saksin aluevaaleja oli odotettu kauhunsekaisin tuntein.

Tulos helpotti nyt ennen muuta sosiaalidemokraatteja, jotka olivat mielipidemittausten mukaan menettäneet selvästi kannatustaan. Tulos Ala-Saksissa oli kuitenkin toinen sija ja parin prosentin kannatuksen nousu.

Demareille uutta virtaa kampanjaan

SPD:n puheenjohtaja Sigmar Gabriel oli selvästi helpottunut, ja hän kehotti äänestäjiä palaamaan demareiden tukijoiksi syksyn parlamenttivaaleissa.

- Ääni piraateille tai vasemmistolle on hukattu ääni, Gabriel ohjeisti.

Ala-Saksissa piraatit ja vasemmiston Linke putosivatkin osavaltioparlamentista.

SPD:n kannalta yllätys oli, että puolueen kansleriehdokkaan Peer Steinbrückin ympärillä pyörivä mediamyllytys ja kohu jopa kahden miljoonan euron sivutuloista ei sittenkään ole syönyt puolueen uskottavuutta radikaalisti.

Steinbrückin henkilökohtainen kannatus on kuitenkin vain 18 prosentin lukemissa, kun liittokansleri Angela Merkel on nyt suositumpi kuin koskaan.

Osavaltiovaali koko Saksan koeäänestys

Yleisesti Saksassa on pidetty vaalivuoden ensimmäisiä osavaltiovaaleja eräänlaisena koeäänestyksenä syyskuun parlamenttivaaleista.

Vaaliasetelmat Ala-Saksissa olivatkin samanlaiset kuin valtakunnallisesti; hallituspuolueet CDU ja FDP olivat liittoutuneet yhteen, samoin opposition SPD ja Vihreät.

Ala-Saksin vaalikisa osoittautui äärimmäisen tiukaksi ja osavaltioparlamentin paikkajako liittoutumien kesken oli lopulta lähes tasan.

Suurin häviäjä oli kristillisdemokraatit, joiden kannatus laski 6 prosenttiyksikköä ja suurin voittaja vihreät, joiden kannatus kasvoi 5 prosenttiyksikön verran.

Vaalitappiosta huolimatta kristillisdemokraatit säilyttivät suurimman puolueen asemansa.

Vasta osavaltion hallitusneuvottelut näyttävät, millä koalitiolla Ala-Saksia jatkossa johdetaan. Tulos antanee suuntaa myös siitä, mitkä puolueet ensi syyskuusta lähtien johtavat ehkä koko Saksaa.