Presidentti Sauli Niinistö pitää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena yhteistyötä. Niinistön mielestä nykyisiin turvallisuusuhkiin ei yksikään valtio voi uskottavasti vastata yksin.
Presidentti luetteli Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa pitämässään puheessa Suomen turvallisuuspolitiikan yhteistyökumppaneina Euroopan unionin, sotilasliitto Naton ja pohjoismaisen puolustusyhteistyön.
- Turvallisuudessamme ei nyt ole Nato-jäsenyyden kokoista aukkoa, arvioi Sauli Niinistö. Mutta turvallisuuttamme ei mitenkään palvelisi sekään, että alkaisimme rajoittaa ja purkaa yhteistyötä. Kävisi päinvastoin.
Niinistön mukaan Suomen turvallisuuspoliittisen toimintavapauden sitomisesta ei olisi hyötyä.
- Me emme aitaa itseämme ulos muuttuvasta maailmasta, presidentti kiteytti.
Ruotsi ei tarjonnut puolustusliittoa
Presidentti toisti eilen Lappeenrannassa toteamansa arvion ruotsalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta, ajatuksesta kehittää Pohjoismaiden kanssa puolustusmateriaalien yhteisomistusta ja yhteiskäyttöä. Niinistö huomautti, ettei puolustusmateriaalin yhteisomistus ja -käyttö tarkoita puolustusliittoa.
- Siitä olisi pitkä loikka Suomen ja Ruotsin kahdenkeskiseen sotilas- tai puolustusliittoon.
Presidentti kertasi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjauksia riittävästä sotilasreservistä, jonka voi tuottaa vain yleinen asevelvollisuus.
- Suomen puolustusratkaisu lähtee siitä, että koko maata puolustetaan. Aina.
Niinistön puhe kiinnosti maanpuolustuskurssin käynyttä väkeä niin paljon, että osa yleisöstä joutui kuuntelemaan Niinistöä seisaaltaan, kun istumapaikkoja ei riittänyt kaikille.