Forssan sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Eino Järvinen sanoo, että itse asiassa sosiaalidemokraateille ei ole tarjottu mitään oleellista valtuuston puheenjohtajuuden lisäksi.
Forssan Kokoomuksen puheenjohtaja Marjo Kotioja-Partanen sanoo ymmärtävänsä sosiaalidemokraattien suhtautumista, mutta toivoo, että sopu ensi viikolla syntyy.
- Onhan tämä tietysti heille semmoinen erikoinen tilanne, koska nyt ensimmäistä kertaa historiassa kokoomus oli se suurin puolue, ja he ovat saaneet tähän asti olla neuvotteluja johtamassa. On tämä varmasti vähän semmoinen erikoinen juttu.
- Tahtotila on nyt sitten aika vahva noissa muissakin puolueissa, että ollaan saatu 32 valtuutetun tahot sitten sitoutumaan ja suostumaan tähän sopimukseen, sanoo Kotioja-Partanen.
Forssassa valtuuston puheenjohtajuus on sosiaalidemokraattien ja kaupunginhallituksen puheenjohtajuus kokoomuksen heiniä. Sosiaalidemokraateille tarjotaan sopimuksessa myös keskusvaalilautakunnan ja sivistyslautakunnan puheenjohtajuutta.
Pienpuolueille on tarjolla paikkoja suuremmista lautakunnista eli perusturva-, sivistys- ja yhdyskuntalautakunnasta. Tarkastuslautakunta on seitsemänjäseninen ja sinne tulee edustus myös vihreistä ja kristillisistä.