Lukiokoulutusta pohtinut työryhmä julkisti raporttinsa ja ehdotti, että puolet kaupungin kuudesta lukiosta olisi syytä laittaa kiinni vuosina 2014-2016. Työryhmässä olivat mukana myös lukioiden rehtorit. Työryhmän sanottiin olevan yksimielinen, mutta säröjäkin rehtoririntamalta kuultiin pian raportin tultua julki.

Kouvolan uudet valtuutetut saavat kuitenkin lopulta päättää, mitä kaupungin lukioille tehdään. Puolueista vakuutellaan tällä hetkellä, että lukioverkkoasia on vielä aidosti auki. Lakkautettavien lukioiden nimiä ei ole vielä päätetty, eikä säilytettävien lukioiden määrääkään ole vielä lyöty lukkoon. Näyttää kuitenkin siltä, että Kuusankosken lukio näyttäisi selviävän. Elimäen lukion suhteen peukku kääntyy puolestaan poliitikkojen ensiarvioissa alaspäin. Sitten muuttuukin epäselvemmäksi. Mitä tapahtuu esimerkiksi Kouvolan keskustan kahdelle vierekkäiselle lukiolle? Ne ovat suurimpia ja myös opiskelijat niihin haluavat. Jotkut päättäjät ajattelevat myös näitä kahta ja niiden mahdollista yhdistämistä tosi suureksi yksiköksi.

Lukiokeskustelu on jo käynnistynyt muun muassa sosiaalisessa mediassa ja aktivoituu varmasti kevään kuluessa, kun päätökset lähestyvät. Julkisessa keskustelussa näemme varmasti monenlaisia mielipiteitä. Oman kylän lukion säilytystaistelun lomassa kannattaa kuunnella myös opiskelijoita, jotka eivät siis ole ekaluokkalaisia ja voivat halutessaan kulkea bussillakin vähän kauemmaskin lukioon. Opiskelijat saattavat valita tulevan lukionsa myös Kouvolan ulkopuolelta.

Lukioverkkotyöryhmä tutki viittä eri lukioverkkovaihtoehtoa ja teki työnsä eli valitsi yhden. Kouvolan poliitikot pääsevätkin nyt miettimään vaihtoehtoja erilaisten tosiasioiden ja äänestäjiensä tuoman paineen hellässä huomassa. Valtiolta tuskin tässä taloustilanteessa heruu ainakaan korotuksia avustuksiin ja lukioikäisten Kouvolaan muuton varaan ei kannattane laskea tulevaisuutta. Lukiokoulutuksen laadun määrittely Kouvolassa on siis alkanut.