Mistä on kyse?

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen puheenjohtajuus saattaa mennä kilvoitteluksi kahden keskustan kuopiolaisen kaupunginvaltuutetun välillä.

Keskustan Kuopion kunnallisjärjestö päätyi esittämään tehtävään maanviljelijä, kaupunginvaltuutettu Hannu Kanasta, mutta myös kansanedustaja ja Kuopion kaupunginvaltuuston puheenjohtajan jatkopestiin tarjolla oleva Markku Rossi on kiinnostunut tehtävästä.

- En voi sanoa, ettenkö olisi kiinnostunut. Piirille olen ilmoittanut, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden lisäksi myös joku maakunnallinen tehtävä kiinnostaa nyt, kun luovun maakuntaliiton luottamustoimista, myöntää Rossi.

- Olen saanut eri puolilta maakuntaa paljon pyyntöjä lähteä hoitamaan terveydenhuollon tilannetta kuntoon nimenomaan sairaanhoitopiirin hallituksen johdossa. Ajankäytön kannalta tehtävän hoito onnistuisi, sillä joskus kansanedustajuus antaa paljon väljemmät raamit toimia kuin moni muu työ, Rossi sanoo.

Keskustan Pohjois-Savon piirin hallitus päättää henkilövalinnasta lauantaina. Sekä Kananen että Rossi sanovat, ettei valinnan meneminen sivu suun olisi kummallekaan suuri pettymys.

Haastavat neljä vuotta edessä

Sairaanhoitopiirin tehtävät – erityisesti hallituspaikat ja hallituksen puheenjohtajuus – ovat loppusuoralla olevissa luottamuspaikkaneuvotteluissa tärkeimmät maakunnalliset luottamustoimet.

Edessä on nyt erityisen haastava nelivuotiskausi.

Sairaanhoitopiirissä viedään tulevina vuosina läpi tuottavuusohjelma, joka muuttaa hoitokäytäntöjä ja karsii erikoissairaanhoidon kuluja. Haasteita tuo myös mittava peruskorjaaminen ja uudisrakentaminen sekä erityisesti valtakunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtajan Risto Miettusen mukaan uusien luottamushenkilöiden kannalta hyvää on se, että isoihin linjauksiin ei heti kauden alussa tarvitse ryhtyä.

- Tuottavuusohjelma on linjattu ja päätetty, samoin uudisrakentaminen, ja tuleva nelivuotiskausi keskittyy näiden toteuttamiseen ja säästöjen hakemiseen jo tehtyjen päätösten pohjalta. Toki kyse on isoista asioista, jotka saavat tulevina vuosina syvyyttä, Miettunen toteaa.